Kirjoittaja Kaisa Pullkkinen on
terveystieteiden maisteri, laillistettu ravitsemusterapeutti, tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Hän työskentelee työterveyden ja ikääntyneiden parissa ja tekee yhteistyötä urheiluseurojen kanssa. Ravitsemusasioissa Kaisa ohjaa yksilöitä ja ryhmiä, luennoi, kouluttaa ja kirjoittaa. – Hyvinsyömiseen ei ole pakettiratkaisua, vaan hyvä kokonaisuus on toteutettavissa monin tavoin – olipa pulmana sitten liika, epätasapainoinen tai riittämätön syöminen. Työssäni innostavinta on ihmisten saama oivaltamisen ilo.
Kaisan ajatuksia voi seurata: Twitter & Pinterest: ruokaisa
Oma totuuteni muiden suosituksista
Minun ruokasuhteessani maistuvat vahvasti koettu, nähty, tunnettu ja opittu elämä.
Lapsuudessani leviteltiin voita leivälle. Margariini tunnetaan kotonani ”kissanrasvana”. Meillä syötiin iltaruoka ja iltapala lähestulkoon aina yhdessä. Kodin ruuat olivat kovin erilaisia kuin mitä tykkään itse nyt laittaa. Äiti valmisti perunaa ja kastiketta, lihapullia ja uunikalaa. Isän bravuurit olivat kalakeitto ja riistakäristys. Minä sain pilkkoa kasvikset. Pinaattikeitto oli ainoa valmisruoka, jota meille ostettiin. Tosin minä en siihen koskenut. Lempiruokiani olivat perunalaatikko, makkarakastike ja mannapuuro mustikkasopalla. Herkuttelin meetvurstileivillä kaakaon kera. Meillä leivottiin viikoittain – aina voihin, sokeriin ja vehnäjauhoilla. Syksyisin poimittiin marjoja, niitä riitti yleensä koko seuraavaksi talveksi.
Mukavimmat kouluruokamuistoni tulevat ala-asteelta. Pienessä koulussa meillä oli oma keittäjä, ruoat mainioita. Jokainen söi oman pulpettinsa ääressä punaisilta lautasilta. Lindströmin pihvit sekä spagetti ja jauhelihakastike olivat mielestäni parhaita. Innostuin kokkailusta yläasteen kotitalouden tunneilla. Lukion alkaessa muutin pois kotoa. Siitä lähtien olen tehnyt omat sapuskani. Kuopion opiskeluaikoina ruoka oli monesti tärkein osa yhteistä ajanviettoa.
Kokeilevassa keittiössäni olen oppinut monta juttua kantapään kautta. Milloin sulamassa olleet kasvikset unohtuivat mikroon ja joululoman jälkeen niistä oli jäljellä vain homekasa. Muffinsseissa en ole onnistunut toistaiseksi kertaakaan, aina niistä tulee kivikovia. Viime aikoina olen innostunut enenevissä määrin perinteisistä ruuista. Riisipiirakat, kaalilaatikko ja mustikkakukko sujuvat minulta jo nyt mallikkaasti. Seuraavaksi haluan oppia tekemään maukkaita kala- ja riistaruokia. Ja liittyä Marttoihin.
Arkiaamuisin syön lähes aina samalla tavalla eli kaurapuuroa rahkan tai raejuuston ja marjojen kera, vaikka päivän muut ateriat voivat vaihdella kovasti. Aamuissa mahtavinta on se, että kaikki on mahdollista. Jos edellinen päivä ei ole mennyt putkeen, niin tänään on uusi mahdollisuus. Lounastan ja nautiskelen iltapäivän välipalan työpaikalla tai yliopistolla. Harrastukset ja menot rytmittävät illan ruokailuja.
Syömisen rytmistä noin kolmen tunnin välein pidän kiinni, sillä minulle iskee herkästi nälkäkiukku. Koen siis voimakkaita tuntemuksia verensokerin laskusta. Lähipiirini tietää, että jos minulta unohtuu välipala, ei kellään ole kivaa! 😉 Minulle on tärkeää, että myös syömisen jälkeen tuntuu hyvältä. Silmissä, nenässä, suussa, vatsassa, soluissa, sydämessä ja mielessä. Siis koko kehossa. On mukavaa tuntea itsensä tasaisen virkeäksi läpi päivän ja jaksaa urheillessa. Ateriarytmissä pysyminen yleensä vaatii arjen menon keskelle pysähtymistä, etukäteissuunnittelua ja kehon tarpeiden kuuntelua.
Rakastan ruuassa värejä, muotoja ja erilaisia rakenteita. Näitä on lautasellani viidesti päivässä. Parsakaalia, porkkanaa, tomaattia, pinaattia, rucolaa ja jääsalaattia vaikkapa. Jääkaapistani löytyy laktoositonta maustamatonta rahkaa ja 2-4 % raejuustoa, maitojuomaa tummansinisessä purkissa, maustamattomia kanafileitä, munia ja Oivariinia. Vakiokalustoon kuuluvat myös banaani, avokado, tomaattimurska, chili ja yrttimauste. Pakastimesta löydän mustikoita, mansikoita, puolukoita, tyrnejä ja hirvenlihaa.
Syön aina salaatin ja lämpimän ruuan samalta lautaselta. Pääruuissa pidän vahvoista mauista. Sushista wasabin kera, thaimaalaisista curry-ruuista, basmatiriisistä, kookoksesta. Ah, chili – mitä tulisempaa, sen parempi. Yhdistelen makeaa suolaisen ruokaan, esimerkiksi hedelmiä wokkeihin. Proteiinipitoiset ruuat ja välipalat ovat mieleeni. Tarpeen mukaan täytän energiavarastoja kuitupitoisilla hiilihydraateilla. Mahani ei tykkää vehnästä. Leipää syön palan tai pari päivässä, valitsen silloin gluteenitonta, kauraa tai ruista. Riisiä tai tummaa makaronia pääruualle. Juontimaidon valitsen rasvattomana, kahviin lorautan kevytmaitoa tai kermaa, jos oikein haluan hullutella. Rasvaton raejuusto on karmeaa kumia ja rasvaton jogurtti litkua. Syön päivittäin pähkinöitä, siemeniä, avokadoa ja/tai oliiviöljyä. Kalaa syön useamman kerran viikossa. Leivon yhä voihin, sokeriin ja vehnäjauhoilla.
Nautin brunsseista, kahvilla käymisestä ja ruoanlaitosta yhdessä. Odotan joka kerta innolla Ravintolapäivää. Kokeilunhaluisuus näkyy paitsi kokkaillessa ja leipoessa myös tyylissäni valmentaa asiakkaita. En yleensä ohjeista mitään, ellen ole itse iskenyt kättä taikinaan. Talletan ruokaideoita reissuilta, blogeista, Instagrammista, Pinterestistä, lehdistä, asiakkaiden vinkeistä, ystäviltä ja kollegoilta. Ja tietysti äidiltäni.
Pidin Aneten innostamana nyt pitkästä aikaa ruokapäiväkirjaa. Nykyevästyksellä näyttäisin pääseväni ravitsemussuosituksiin varsin mallikkaasti, jos mittarit ovat kuidun saanti, hiilareiden ja rasvan laatu, sokerin määrä sekä kasvisten, marjojen, lihan ja kalan käyttö. D-vitamiinia saan 15-20 mikrogrammaa päivässä. Liekö D- ja C-vitamiinin ansiota, että olen välttynyt flunssilta tänä talvena (*koputtaa puuta). Huolestuin kuitenkin suolan määrästä ruokavaliossani. Saan sitä nimittäin tuplasti suositeltua enemmän. Viiden gramman suositus täyttyy jo ruokavalioni maitotuotteiden, leivän ja puuroon lisäämäni suolan määrästä, auts. Verenpaineeni ovat onneksi kuitenkin hyvät. Mallillaan ovat myös rasva-arvot, vaikka ne on hyvä pian taas mittauttaa.
Kukaan ei voi eikä kenenkään tarvitse onnistua aina. Minullakin on päiviä jolloin syön mitä sattuu ja niitä jolloin syön ruokia, joita syön todella harvoin. Joskus kohtaan hassuja hetkiä, jolloin ruokalautaseni nousee valokeilaan. Minulta saatetaan kysyä, miksi en syö lounaalla koko rahan edestä ja ota jälkiruokaa. Siksi, koska liian tuhti annos lamaannuttaa minut iltapäivällä. Mieluummin nautiskelen vaikkapa korvapuustin työpäivän jälkeen tai lakuja leffareissulla. Joskus minultakin unohtuu kehon kuuntelun tärkeys. Esimerkiksi vatsan täyttäminen ruoalla ähkyyn ei koskaan pysty lieventämään sydämen surua tai kipua. Sitä ravitsevat paremmin vaikkapa juttelu tärkeän ihmisen kanssa tai lempimusiikin kuuntelu.