Kirjoittaja on terveystieteiden maisteri, laillistettu ravitsemusterapetti Katja Mäkelä. Hän työskentelee Syömishäiriöklinikalla (syomishairioklinikka.fi). Katja kertoo paasavansa säännöllisestä, riittävästä ja monipuolisesta syömisestä sekä kehottaa unohtamaan kuuriluontoisen laihduttamisen. Hän kirjoittaa ajatuksiaan ja oivalluksiaan ruuasta, syömisen hallinnasta ja asiakastyöstä Lounaalla ravitsemusterapeutin kanssa – blogissaaan.
Minä syön näin
Sydänasioitani ravitsemuksen suhteen ovat pehmeä rasva, säännöllinen ateriarytmi, kasvikset ja riittävät annoskoot. Niistä pyrin huolehtimaan niin omassa syömisessäni kuin asiakkaiden tai potilaiden syömisessä. Hyvä syöminen on toki muutakin, mutta johonkin on pakko rajata, sillä kaikesta ei voi pitää yhtä tarkasti kiinni, ihmisellä resurssit kun ovat rajalliset. Olennaisinta mielestäni syömisessä ylipäätään onkin löytää oma tapa, sellainen, jota jaksaa noudattaa pääosin vuodesta toiseen. Tarkat ruokavaliot rajoitteineen ilman terveydellisiä perusteita ovat mielestäni stressaavia, siksi en niitä muillekaan lähde suosittelemaan. Päälinjat kuntoon, sitten hiomista tarvittaessa, maku ja mielekkyys samalla säilyttäen. Uskomusten ja suositusten aikakautena hyvä syöminen alkaa olla jo melkoinen yhtälö, kun yhtä aikaa kielletään, sallitaan, kehotetaan välttämään, lisäämään, huomioimaan… huh huh, hengästyttävää! Itsellä niskakarvat nousevat pystyyn moisesta, jos ei omasta niin toisten puolesta. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu olla maallikkona infotulvan keskellä, kun itsellä koulutuksesta huolimatta välillä ahdistaa.
Oman syömiseni runkona toimivat kotoa opitut tavat. Aamulla syötiin hyvä aamupala ennen kouluunmenoa, lämmin lounas koulussa, iltapäivällä välipala kotiin tultua, koko perheen kanssa päivällinen ja iltapalaakin syötiin joskus yhdessä. Ruokailu tapahtui pöydän ääressä, hyvin harvoin äiti antoi syödä television ääressä. Ruoka valmistettiin pääosin itse, puolivalmisteita tai valmisruokia silloin tällöin hyödyntäen. Kasviksia oli yleensä aina tarjolla jossain muotoa, leivän päälle laitettiin kurkkua ja tomaattia, joskus paprikaa, salaattia tehtiin viikonloppuisin. Porkkanaraasteen loppua jaettiin kilpaa iltapalalla. Lauantaina iltapalana saattoi olla kiukaalla tehtyä makkaraa hedelmäsalaatin kera. Lauantai oli karkkipäivä, joskus ostettiin omat pussit, joskus jaettiin. Jakamisesta on jäänyt hyvät muistot, edelleen karkit maistuvat parhaimmilta yhdessä syötyinä. Äiti leipoi sunnuntaisin esim. pullaa, kuivakakkuja tai sämpylöitä ja joskus viikollakin saatettiin herkutella esimerkiksi nimipäivän kunniaksi kääretortulla tai jäätelöllä. Kiisseliä tai hedelmärahkaa oli joskus jauhelihakeiton jälkiruokana ja pannaria hernekeiton kanssa. Leivän päälle laitettiin margariinia, lauantaipäivän salaattiin salaatinkastiketta. Kalaa muistelen kotona olleen harvemmin, silloinkin pääosin äidin tekemiä kalapuikkoja tai keittoa seitistä. Ruoanlaitossa tai muuten auttamassa olin usein mukana, esimerkiksi kattamassa pöytää, raastamassa porkkanoita, pilkkomassa tomaatteja tai vaivaamassa taikinaa. Ja nuolemassa taikinakulhoa ;). Arvostin äitini ruoanlaittoa, hyvää tuli kiireestä huolimatta. Peruskotiruokaa, yksinkertaisista raaka-aineista.
Samaan luotan edelleen. Olen ollut aina kaikkiruokainen, lempiruokaani oli pinaattikeitto kananmunalla, äidin maksapihvit ja äidin tekemät keitot. Pikaruokaani on mikrossa maitoon tehty puuro marjojen kera, tonnikalamunakas pizzamausteella höystettynä, teetä ja leipää, purkkikeitto, perunat ja paistettu liha tai kana sipulivoilla tai vain rasvanokareella. Kaapista löytyykin siksi yleensä aina kananmunia, säilyketonnikalaa, puurohiutaleita, leipää, levitettä, juustoa, perunoita. Pakasteesta puolestaan löytyy marjoja sekä tarjouksista reilummin ostettuja määriä lihaa tai kanaa. Kasvispuolta edustavat samat kuin kotona lapsena. Banaania, kiiwiä ja sitrushedelmiä löytyy myös aina. Perusvalikoimaa ylläpitämällä selviää hyvin kiireisistä päivistä, viikonloppuna ehtii kokkailla sitten monipuolisemmin. Teen kerralla isommat satsit tai uunia lämmitän useampaa ruokalajia varten, joita viikolla voi vain lämmittää.
Selkein muutos ruokavaliossani on tapahtunut kasvisten, hedelmien ja marjojen sekä kalan syömisen lisääntymisenä opiskelun myötä, muutoin koen syöväni suurinpiirtein kuten lapsenakin. Pehmeän rasvan saantiin kiinnitän enemmän huomiota, siemenet ja pähkinät ovat tullet mukaan kuvioihin vasta viime vuosina osana salaatteja, jogurtin tai puuron joukossa tai sellaisenaan. Salaatin syön kastikkeella tai ilman. Miehen kanssa asumisen myötä olen joustanut leivänpäällysrasvasta, mies kun tykkäisi voistakin ja minä taas makusyistä en siihen leivällä ole tottunut, joten vaihtelemme margariinin ja voi-kasviöljyseosten välillä, tällä hetkellä käytössä on itsetehtyä voin ja oliiviöljyn seosta. Oliiviöljy muuten myös on asia, joka makunsa puolesta vähän irvistyttää, vaikka muodikasta onkin. Ruokakassiin se päätyi vain kokeilusyystä, rypsiöljy miellyttää minua enemmän. Kokeillahan saa ja uutta voi oppia myöhemmälläkin iällä, tosin pelkät terveyssyyt eivät riitä, vaan hyvän maun on toteuduttava samalla. Syöminen kun on muutakin kuin vain terveyttä! Muuten, pullan leivon yleensä voihin, kokeiltu on, että maultaan voihin tehty päihittää margariinin tehdyn.
Kokeilunhalukkuus lisääntyi ravitsemusterapiaopiskelujen myötä ja vaihtelevuus ja kokeileminen luonnehtii syömisiäni, ruoanlaittoani ja leivontaa edelleen. En usko yhteen ainoaan oikeaan, hyvään lopputulokseen voidaan päästä eri reittejä. Ruokavaliossani rajoitteina on vain keholleni tarpeelliset, mm. laktoosittomat maitovalmisteet, rukiin, ohran ja palkokasvien välttäminen sekä kohtuullisuus sipulin, valkosipulin ja mausteiden käytössä. Herkkujen syöminen vaihtelee myös, useimmiten se on päivittäistä, mutta välillä harvempaa, määrät myös vaihtelevat. Koen syöväni herkkuja kohtuullisesti, samaan pyrin ruokavaliossani ylipäätään. Vähäinen uni, kiire ja päivän syömiset vaikuttavat selkeimmiten makeanhimoa lisäävästi, silloin tiedän rauhoittaa tahtia ja huolehtia itsestäni seuraavana päivänä paremmin. Pienillä korjausliikkeillä, ei kuureilla. Mikään ei ole kiellettyä kun syö kohtuudella kuulostaa jo kliseeltä, mutta se toimii minulle ruokavalion kokonaisuuden säilymisessä. Kiellot ja rajoitteet sen sijaan stressaavat ja jos mietitään syömisen terveysvaikutuksia, uskon stressin pyyhkivän osan niistä pois, oli ruoka sitten mikä tahansa.
Ylipäätään syömisiäni on aina luonnehtinut säännöllisyys, sallivuus, rentous ja riittävyys. Aiemmin ne olivat minulle vain itsestäänselvyyksiä. Nykyään tiedän ne hyvin tärkeiksi omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvinä tekijöinä. Etukäteissuunnittelua toki vaatii, mutta on sen arvoista. Kokemuksen myötä on tullut havaittua, etteivät ne oikeasti ole kaikille itsestäänselviä ja osaan olla ylpeä tottumuksistani. Pohjan päälle on ollut hyvä rakentaa fiksumpaa ruokavaliota, siksi ruokavalion suhteen lähden ohjauksessa aina liikkeelle rungosta: säännöllisyys, riittävyys. Kun ne ovat kunnossa, on helpompaa kuunnella kehoaan ja mieltään: mitä minä haluan, mistä minä pidän, mistä minä voin hyvin, mitä olen valmis muuttamaan, mitä en.
Mitä tulee suosituksiin, uskon kokonaisuuteen yksittäisten valintojen sijaan. Ilman ruisleipää, margariinia, salaatinkastiketta, rasvatonta maitoa pärjää. Sen sijaan nälkäisenä, kiukkuisena, stressaantuneena, väsyneenä, huonovatsaisena ei pärjää.