Olen työpaikan vaihdoksen myötä löytänyt taas uuden uskon siihen, että muutos on mahdollista ja asiantuntijana minä voin siihen ohjata. En ole pitkään aikaan uskonut periteiseen terveysvalistukseen, ja sen vaikutukseen. Välillä olenkin ollut aika epätoivoinen ja hyvin yksinäinen miettiessäni asiakkaitteni tilanteita. Kun viisaana, nuorena ravitsemusterapeuttina suljin Kuopion yliopiston oven, en olisi voinut ikinä kuvitella, mitä työ todella on.
Ravitsemus on vain pieni osa sitä kokonaisuutta, jota käsitellään asiakkaan kanssa. Opinnot antavat kyllä vahvan ravitsemustiedon osaamisen ja ymmärryksen siitä, mistä tietoa voi hakea lisää. Mutta kukaan ei kertonut, että keski-ikäinen nainen voi itkeä vastaanotollasi, koska hänellä on huono avioliitto. Tai että yhdessä mietitään, moneltako olisi hyvä mennä nukkumaan, että aamulla jaksaa herätä. Nyt ymmärrän, ettemme voi keskustella ruuasta ja ravinnosta, ilman että keskustelemme muusta elämästä, arvoista ja tärkeistä asioista. Raskaaksi työn tekee se, ettei tähän ole voinut mitenkään valmistautua tai ennakolta miettiä, miten toimin. Tarvittaisiinkin paljon työnohjausta, jota valitettavasti on harvoin ollut aiemmin tarjolla. Viimeisten viikkojen aikana olen saanut työnohjausta enemmän kuin koskaan (tai siis ensimmäistä kertaa :)). On käsittämätöntä miten paljon nämä muutamat työnohjauskerrat ovat vaikuttaneet minuun asiantuntijana, ohjaajana ja miten voimavarani ovat kasvaneet.

Kiertäessäni kuuntelemassa ravitsemus- ja lihavuuskoulutuksia, -kongresseja ja -seminaareja, mietin usein, että miksi niin vähän puhutaan siitä, miten motivoida ihminen muutokseen. Minusta tuntu käsittämättömältä miettiä, mikä ruokavalio tai energiaprosentti on paras, kun mattimeikäläinen valitsee kerta toisensa jälkeen kaljan ja pizzan, hyvänä päivänä saattaa lautaselle eksyä kurkku. Matin kannalta kaikki se hieno tiede on niin turhauttavaa, eikä häntä vois vähempää kiinnostaa makroravintoaineet. Valistustie on kuljettu loppuun, mutta mitä sitten tilalle?

Minä olen saanut yksikertaisen oivalluksen: motivoivavalmmenus ja arvolähtöinen lähestymistä tapa. Kysytään ihmiseltä itseltään: mitä sinä itse haluat? Mikä on sinulle tärkeää? Tärkeidän asioiden eteen ollaan valmiita tekemään töitä, kun tämä on auennut, on helpompi miettiä, miten oma hyvinvoiti liittyy tähän kentään. Itse olen jo pitkään kysynyt Matilta, mitä hän itse on miettinyt ratkaisuksi ja mitähän voisi tehdä tilanteessa. Usiemmat ovat kuitenkin hiukan (enemmänkin) kartalla, miten voisivat edistää terveyttään ja hyvinvointiaan. Miksi sitten aliarvioimme asiakasta, kansalaista? Kyllähän se valistus on johonkin tarttunut, se pitää vaan nostaa oikeilla kysymyksillä esiin.

Miettikäähän itse, kuinka hyvin toimii se, että toinen käskee ja kertoo miten kannattaa tehdä? Esimerkkinä, jos minä tulen väsyneenä töistä ja koti vaatisi siivousta. Päätän kuitenkin hetken levätä sohvalla, ennenkuin alotan. Sohvalla maatessani mieheni tulee kotiin ja alkaa meuhkaamaan, että miten voin maata sohvalla, kun kotona on täys kaaos ja pitäisi siivota. Miten luulette, että toimin: a) tartun innokkaana imuriin vai b) vaivun syvemmälle sohvaan ja avaan vielä päälle siiderin?

Minä ainakin teen asioita mielummin siksi, että ne ovat minulle tärkeitä kuin että joku muu käskee. Entä sinä?

Mikä sinua motivoi miettimään omia elintapoja? Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja miten oma hyvinvointi vaikuttaa näihin asioihin?