Minun somekuplassani on viime aikoina kirjoitettu ja keskusteltu siitä, miksi syömisestä tuli niin hankalaa. Tähän on varmaan vaikuttanut terveystieteiden maisterin, farmaseutti Timo Kettusen kirjoittama samanniminen kirja.

Mulle on usein asiantuntijana esitetty sama kysymys ja siihen on tavallaan helppo vastata, jos asiaa lähestyy vain ravinto ja ruokalautanen edellä. Terveelliset ruokatottumukset ovat vain lyhyehkö lista, yksinkertaisia ja helppoja asioita, ei siihen tarvita asiantuntijaa tai valmentajaa auttamaan eteenpäin. Usein on sanottu myös, ettei epäterveelliset elämäntavat ole tiedosta kiinni. Kaikkihan osaavat syödä terveellisesti ja jos kaipaa ohjeita, netti on niitä pullollaan.

Näen kuitenkin päivittäin vastaanotolla heitä, joille syöminen, syömisen hallinta, terveellisten valintojen tekeminen on vaikeaa. He kyllä tietävän suositukset ja helpot listat, he ovat yleensä myös kokeilleet virallisterveellisen suosituksen ulkopuolisetkin ohjeet. Usein he ovat tehneet lukuisia yrityksiä muuttaa toiminnan suuntaa, siinä ajoittain jopa onnistuneetkin. He ovat usein pitkälle koulutettuja, fiksuja, osaavia, välittäviä ja useilla elämän osa-alueilla hyvin pärjääviä. Ja he esittävät kysymyksen minulle: miksi syömisestä on tullut niin vaikeaa? Miksi en pysty hallitsemaan syömistäni (ja painoani) vaikka muussa elämässä pärjään ja osaan?

Koska kyse ei ole tiedosta tai ymmärryksen puutteesta, syömisestä voi todella tulla vaikeaa. Hyvin usein taustalla on tunnesyömistä ja ongelmia tunnesäätelyssä. Tutkimuksien mukaan syömishäiriöiden taustalla on lähes aina trauma. 16 vuoden kliinisellä kokemuksella sanon, että traumataustaa on myös usein ihmisillä, joilla on tunnesyömistä, merkittäviä pulmia syömisen hallinnassa tai painossa. Trauma voi olla koulukiusaaminen, hyväksikäyttö, läheisen menetys, vanhempien laiminlyönti henkisellä tai fyysisellä tasolla, avioero tai muu hylkäämiskokemus. Trauman ei tarvitse olla mieletön, vaan mieli voi järkkyä pienemästäkin. Trauma voi olla myös kehityksellinen, kun perheessä on ollut esimerkiksi alkoholismia, sairautta, fyysistä tai henkistä puutetta. Joskus vanhemmat ovat omassa henkisessä matkassaan niin kesken, etteivät kykene ottamaan vastuuta vanhemmuudesta ja pakenevat kuka minnekin: työhön, omiin tai lasten harrastuksiin, elämän suorittamiseen. Jos tässä kohtaa ajattelet, että kaikillahan on näitä, on hyvä muistuttaa, ettei traumaattiset tapahtumat aina traumatisoi. Moni asia vaikuttaa siihen, miten elämän tapahtumat vaikuttavat meihin ja miten mieli reagoi. Myöhemmät korjaavat kokemukset, hyvät ihmissuhteet ja terapia yleensä auttavat.

Näitä asiakkaitani yhdistää, että ruoka ja syöminen toimii tunteiden säätelijänä. Ruoka lohduttaa, palkitsee, auttaa kun ahdistaa, vittuttaa tai stressi käy liian suureksi. Syöminen auttaa myös kun väsyttää tai ei vaan enää jaksa suorittaa elämää. Ruoka tuo nautintoa, usein asiakkaillani ruoka tuo yleensä erityistä nautintoa, joskus jopa ainoa ilon ja mielihyvän lähde. Kaikki asiakkaani eivät edes tunnista, että syövät tunteisiin tai että pyrkivät säätelemään tunteitaan ruuan avulla. Keskusteluissa käy esille, että hyvin usein yhteys omaan kehoon ja sitä kautta tunnemaailmaan on heikko tai katkennut kokonaan. Suurin osa asiakkaistani ovat hyvin herkkiä, ns. tunneihmisiä ja voi kuulostaa oudolta, että todellisuudessa he ovat kadottaneet yhteyden tunteisiinsa ja ennenkaikkea niiden luonnolliseen säätelyyn. Usein jotkut tunteet ovat sallitumpia ja joidenkin tunteiden, kuten vaikka vihan tai surun, tuntemista vältellään ihan loputtomiin. Muiden ihmisten tunteet ja tarpeet menevät usein omien edelle. Liian usein kohtaan ihmisiä, jotka ovat vuosia jättäneet omat kehon ja mielen tarpeet ja toiveet huomioimatta. Ulospäin saattaa näyttää sieltä, että elämä on mallillaan, mutta totuus on kuitenkin ihan toinen.

Kun yhteys kehon tuntemuksiin (tunteisiin) on heikko tai katkennut lähes kokonaan, on myös vaikeaa tunnistaa fysiologisia tarpeita: kuten milloin on nälkä tai jano, milloin olisi hyvä levätä ja nukkua, milloin keho tarvitsee liikettä ja toimintaa. Milloin tarvitsen ruokaa ja milloin läheisyyttä ja hyväksyntää. Kehon viestien sijaan kuunnellaan mieltä, joka kertoo, mitä pitää tehdä, mitä muut odottavat ja miten vaan pitää jaksaa painaa eteenpäin ja tehdä töitä, suorittaa elämää. Saatetaan mennä vain mielitekojen mukaan, kuulematta mitä keho todella tarvitsee. Jo hyvin pitkään keho on yrittänyt lähettää hätäsignaaleja, ettei kaikki ole hyvin: paino nousee tai laskee, vatsakipuja, selkäkipuja, migreeniä, unettomuutta tai epämääräisiä kehollisia oireita. Tai jo voi olla jo diagnosoituja sairauksia: reumaa, fibromyalgiaa, astmaa, diabetestä, verenpainetautia.

Yleensä vastaanotolleni tullaan tilanteessa, kun on ymmärretty, että nyt on täytyy kuunnella kehoa, pysähtyä ja tehdä jotain. Kun sitten todella ehdotan, että nyt pysähdyt ja kuuntelet, mitä kehosi sinulle yrittää viestiä, eipä se olekaan ihan helppoa. Kun pysähdytään ja havahdutaan hereille, mitään muutosta ei vielä tapahdu ja oikeastaan oma olo voi olla aika kaoottinen. Ongelma ei ole ruuassa, vaan siinä, että paetaan tunteita ja yritetään paeta omasta arjesta ja elämästä. Silloin syömisestä todella näyttää tulevan hankalaa, eikä ongelmaa ratkaista ulkoa päin, muiden ohjeilla, vaan on uskallettava katsoa sisään päin, niihin elämän mustiin aukkoihin.

Jos tuntuu, että syömisestä on todella tullut hankalaa ja tunnistat, että syöt tunteisiin. Suosittelen pysähtymään ja harjoittelemaan kohtaamaan tunteet.
Arto Pietikäinen puhuu tunteiden kohtaamisesta loistavasti kielikuvia ja esimerkkejä käyttäen.

Suosittelen myös kuuntelemaan Gabor Maten ajatuksia tunnesyömisestä ja niiden taustoista sekä hoidosta.