Olin viimekuussa Ravitsemustieteilijöiden järjestämässä koulutuksessa Ravitsemus ja media. Kuulimme mielenkiintoisia, joskin lyhyitä puheenvuoroja teemaan liittyen. Keskustelu oli paikoitellen vilkasta, mutta valitettavasti sille jäi varsin vähän aikaa. Luennoista kävi selvästi ilmi, että me viralliset ravitsemusasiantuntijat olemme pahasti jäljessä tässä netin ihmeellisessä maailmassa. Osa kuulijoista oli sentään Facebookissa ja kaikki olivat kuulleet Twitteristä, vaikka kukaan ei sinne ole tohtinut kirjautua. Gradulainen Janne Huovinen esitti todella havainnollisesti sen miten harmaata ja tylsää on valtion, kuntien ja yhteisöjen nettiviestintä. Olisiko meidän virallistenkin ravitsemusasiantuntijoiden aika tulla 2000-luvulle ja uskaltautu alas norsunluutornista? Päätin itse kantaa korteni kekoon ja aloittaa nyt tämän bloggaamisen. Vuosia pohja on ollut olemassa, mutta jostain syystä en ole saanut mitään kirjoitettua. Katsotaan miten tämä lähtee etenemään ja kuinka aika riittää. Sanottavaahan mulla on ja kommetti on kaikkeen, mutta aikaa on vain rajallisesti.