Käyn aika paljon luennoimassa ympäri Suomea ja maakunnan hotelliaamupalat ovat tulleet tutuksi. Nykyään usiemmissa paikoissa löytyy aina minulle sopivaa ruokaa: leikkeleitä, kananmunaa, kasviksia, marjoja, maustamatonta jogurttia. Lähes joka paikassa on nykyään kaurapuuroa tai sitten salaa hiippailen nurkkaan, jossa on gluteenittomia tuotteita, sillä siellä on usein gluteenitonta pussipuuroa. Erään kerran aamupalalla oli ruispuuroa ja gluteenittomia pussipuuroja ei ollut myöskään. Rohkaistuin kysymään tarjoilijalta puuron perään ja hän lähti sitä keittiöistä etsimään. Hän tuli takaisin ja kertoi ettei puuroa ole, mutta toi mukanaan tuoretta gluteenitonta leipää ja oman levitteen. Olin iloinen ja samalla häpeissäni. Eihän minulla ole keliakiaa, eikä ongelma ole oikeastaan gluteenin vaan samoissa viljoissa olevat hiilihydraatit. Koin huijaneeni järjestelmää. Syödessäni sitä todella hyvää leipää, ja oikeastaan koko päivän, olin kovin onnellinen. Sain aamupalan, joka oli minulle riittävä ja vatsa ei alkanut elämöimään kesken päivää ja eikä illallakaan tarvinnut aukoa housunnappeja turvotuksesta. Mutta miksi minun on niin vaikeaa pyytää itselleni gluteenitonta leipää, kun kerran se sopiii minulle? Ajatuksiin vaikuttaa koulutukseni ja keskustelut ruoka-alan ammattilaisten kanssa. Ne lukuisat tarinat, kuinka joku on pyytänyt gluteenittoman ruuan ja silti syönyt myös tavallista kakkua? Miten joku kehtaa ensin pyytää eritysruokavaliota ja sitten ottaakin ihan normaalia? Minähän voisin ihan hyvin syödä pienen palan kakkua, jos muu ruoka olisi itselleni sopivaa. Pienestä määrästä ei tule oireita, mutta isot määrät aiheuttavat. Toisaalta omassa ruokavaliossa viljat eivät ole se suurin haaste keittiölle vaan listalla on monia kasviksisa ja mm. sipulit kaikessa muodossa. Minun erityisruokavalioni vaikuttaa ulkopuolisesta itsekkäältä ja vaativalta, enkä minä halua tehdä syömisestäni muille isoa ongelmaa.
Toivoisin, että tulevaisuudessa erityisruokavaliossa vaihtoehtoina on lowFODMAP, jolloin ei tarvisi selitellä. Olisi mahtavaa kun saisi ruksata itselleen sopivan ruokavalion, eikä tarvitsi hävetä ja kokea olevansa hankala. En ole vaivani kanssa yksin, on arvioitu, että IBS on 10-20 %:lla suomalaisista, se on todennäköisesti yleisempää kuin laktoosi-intoleranssi ja keliakiaakin sairastaa vain 1-2 % väestöstä. Minusta IBS olisi aika ottaa ihan vakavasti, koska se todella vaikuttaa monen ihmisen elämänlaatuun ja tiedän heitäkin jotka jättävät juhlat ja ulkonasyömiset väliin, kun se on liian hankalaa. Moni IBS-vaivoista kärsivä kokee, että alkuhämmennyksen jälkeen ruokavalio on suhteellisen helppo toteuttaa kotioloissa, kun voi itse vaikuttaa ruuan sisältöön ja käydän kaupasta hakemassa itselle sopivat tuotteet. Mutta sitten kodin ulkopuolella syödessä on haastavampa jopa hankalaa. Minulla on kehittynyt jo taito löytää itselle sopivaa ruokaa lähes joka paikassa, mutta kuljetan mukanani myös lähes poikkeuksestta eväitä, silloin ei nälän ohjaamana tyydy huonoihin valintoihin.