Blogin nimestä huolimatta, en ole koskaan kirjoittanut pullasta, mutta näin laskiaissuunnuntaina aihe on ajankohtainen. Pulla on  perisuomalainen levonnainen ja on varmasti ollut aikoja, jolloin lähes joka talossa leivottiin lauantaisin pullaan. Silloin ehti myös työssäkäyvä perheenäiti vaivaamaan taikinaa. Eräs yli viisikymppinen asiakas kertoi minulle lapsuuden lauantaista, jolloin sai syödä tuoretta pullaa niin paljon kuin jaksoi ja juoda päälle kylmää maitoa. Äidillä oli paitsi aikaa leipoa, hän oli yleensä hyvällä tuulella ja tunnelma pullan ääressä oli lämmin ja äidiln kanssa oli kiva jutella. Pullan makuun liittyy paljon hyviä muistoja ja tunteita, ja myöhemmin asiakkaan elämässä pullalla on ollut tärkeä rooli, kun hänellä on kaivannut lohdusta elämän karikoissa. Lohtua hän on hakenut pakastekorvapuusteista  ja Succesin jättipuusteilla. Usein turhaan. Lapsuuden tunnelmaan ja rauhoittavaan ilmapiiriin ei pääse parhaallakaan pullalla.  Pulla (nykyään myös muut leivonnaiset) lohturuokana on aika tyypillinen, mutta kaikki eivät osaa asiakkaani tavoin yhdistää tähän mitään näin konkreettista muistoa tai historiaa. Usein lohturuoka on kuitenkin sellaista,  jota syödessä on, jossain elämänvaiheessa, tullut kokonaisvaltaisesti hyvä olo.  

Pullaan liittyy paljon myös syyllisyyttä.  Leipominen liitetään vahvasti äitimyyttiin, puhutaanhan pullantuoksuisesta äidistä. Olen kuullut monesti nuoren äidin sanovan, ettei ole mikään pullantuoksuinen äiti. Joskus tämä sanotaan ylpeydellä ja mutta kovin usein syyllisyydellä. Onneksi pakastealtaasta saa myös pullia joita voi sitten paistaa ja olla hyvä äiti. Pullan syömiseen liitetään valitettavan usein  syyllisyyttä, ainakin jos sitä menee enemmän kuin se viipale pitkosta. Ehkä kyse on juuri tästä tunnesyömisestä, kun leivonnaisia syödään lohduksi, syyllisyys nousee sen jälkeen pintaan.

Laskiaispullia on ollut kaupassa myynnissä jo monta viikkoa, mutta minä olen niin vanhanaikainen, että minusta niitä kuuluu syödä vain laskiaistiistaina tai -sunnuntaina. Nykyään laskiaispullan saa tehtyä kätevästi paistamalla raakapakastepullia ja pursuttamalla valmisvaahtoa väliin. Pullaa haukatessa huomaa kuitenkin, ettei maku ole sellainen kuin lapsena. Silloin oltiin mäessä monta tuntia ja tultiin kotiin, jossa ensin syötiin hernesoppaa ja jälkkäriksi pullat. Itse muistan, että parasta oli kun sai olla mukana leipomassa. Tätä perinnettä jatkan lasteni kanssa. Kuvan pullat leivottiin ekaluokkalaisen kanssa heti aamusta. Päivän aikana meni koko pellinen, pullaa aamupalakasi, jälkiruuaksi ja välipalaksi. Turha niitä on huomiseksi säästää. En leivo pullaa siksi, että olisin parempi äiti, vaan koska maku on yksikertaisesti parempi ja yhdessä leipominen on mukavaa puuhaa.  Leipominen voi olla myös todella terapeuttista (Lastenelokuvassa Heinähattu ja Vilttitossu tämä vietiin ihan uudelle tasolle) ja lievittää stressiä, joten itseleivottu pullahan on terveysruokaa :). No, ainakin toivon, että tätäkin kausiherkkua voisimme syödä ilman syyllisyyttä, ehkä reippaan ulkoilun päätteeksi.

Sitten se tärkeä kysymys: marsipaanilla vai hillolla?