Vapun aatonaattona, kuten muidenkin juhlapyhien kynnyksellä, oli kaupoissa maailmanlopun meininki. Ostoskärryt pursuavat tavaraa ja ruokaa. En voi olla huomioimatta, mitä kärryihin mätetään: limua, sipsiä, karkkia, nakkia, valmislihapullia ja muuta valmiseinestä – ja tietenkin kaljaa. Kovin iso osa ostoksista on valmisruokaa tai sitten selvästi epäterveellistä sokeri-jauho-lisäainemössöä. Toki jokainen ostakoon ja syököön mitä tykkää, mutta jäin miettimään, miksi juhlien aikaan saatetaan syödä jopa arkea huonommin? Omat asiakkaat sanovat usein, että arki sujuu hyvin, mutta juhlissa ja viikonloppuna on sitten vaikeampi pysyä terveellisissä valinnoissa. Harvoin he kokevat ongelmaksi sen, että ovat itse tehneet hyvää ruokaa ja syöneet sitä liikaa tai että leivottaisiin jatkuvasti herkkuja. Ongelmana on yleensä tämä epäruoka, jota jo edellä luettelin. Miksi haluamme syödä juhlapäivänä huonommin? Miksi emme arvosta itseämme ja juhlaa ja panosteta syömiseen ajallisesti ja laadullisesti? Toki on ihmisiä, jotka näin tekevät, mutta kyllä se on vähemmistö, jos katsoo perusmarkettia. Entä millaisen viestin annamme lapsillemme, jos juhlaruoka tarkoittaa (puoli)valmisruokaa, karkkia, sipsejä ja sokeriijuomia? Kyllä – itsekin annan lapseni syödä vaikka koko viikon lomamatkan ajan ranskalaisia ja nuggetteja, kun en jaksa vääntää totuttelussa uusiin makuihin. Mutta, mitä ruokaa tarjotaan kotona arjessa sekä juhlassa, vaikuttaa makutottumuksiin ja valintoihin aikuisena.
Idea kirjoitukseen lähti siis Vapun kauppareissusta, mutta ei oikeastaan muiden vaan omista ostoksista. Olin ostanut kaupasta lapsille pikkudonitseja. Niitä (oletin että olivat samoja, vaikkakin pakkauskoko oli puolet suurempi) joita oma äitinikin osti, kun ei jaksanut itse paistaa munkkeja. Näitä himottavia pikkuherkkuja, sai vain Vappuna ja maistuivat minusta taivaallisen hyville, tai ainakin paremmalle kuin äidin korvapuustit (joita oli AINA pakastimsessa) ja itsepaistettu munkki. Halusin jakaa tämän makumuiston lasteni kanssa. Kun purin kauppakasseja, mieheni ihmetteli, miksi olin ostanut donitseja ja kuultuaan mun selityksen hän kysyi: ”Onko Vappu tekosyy syödä p*skaa?” Niinpä. Maistoin muuten niitä donitseja ja maku oli jotain ihan muuta kuin oletin: rasva tarttui kitalakeen ja maku oli paha. Makumuistossa kiva fiilis ja juhla olivat kietoutuneet tähän donitsiin, jonka maku ei varmasti silloinkaan ollut hyvä, erillainen vaan. Lapsenikaan eivät löytäneet lapsuuteni hekumaa, joten se siitä sitten.
Seuraavan juhlan alla (tai oikeastaa ihan arkenakin) voisimme pysähtyä miettimään, mikä on hyvää ruokaa ja voisimmeko nähdä vaivaa ja käyttää aikaa juhlan ja hyvän ruuan valmistamiseen? Laatu korvaa määrän ja saattaa olla, ettei juhlan jälkeen olekaan morkkis ja pahaolo, vaan kokonaisvalteisemmin hyvä mieli. Kirjoituksellani haluan myös herättää, Varpu Tavin innoittamana, keskustelua ”oikeasta” ruuasta. Ehkä me ravitsemusasiantuntijat liian usein olemme sallivia siihen suuntaan, että tulee mielikuva, ettemme arvostaisi itse raaka-aineista tehtyä ruokaa. Minäkin usein sanon, etteivät einekset ole lähtökohtaiseesti pahoja, vaan enemmän merkkaa, mitä muuta syödään ja mikä on kokonaisuus. Toki en ketään kannusta syömään valmisruokia tai ruokia, joissa on paljon lisäaineita ja vähän ravintoaineita. Mutta jos niitä joka tapauksessa käytetään, niin koen, että on viisaampaa keskustella määristä ja miten ruokavaliota voisi muuten parantaa. Työssäni tapaan niitä, jotka eivät tee itse koskaan ruokaa ja kasvisten virkaa toimitaa suolakurkku tai toisaalta on se toinen laita, jotka välttävät kaikkea teollista (mitä sillä itse kukin tarkoittaa?) ja ruokailusta on tullut todellista nipottamista ja jokaista suupalaa tarkkaillaan. Tähän välimaastoon yritän omassa ohjauksessa tähdätä. Sillä seurauksena, että joillekin minunkin ohjeet ovat liikaa ja toisille olen liian höveli. Joku viisas on sanonut, että riittää jos syö 80 % terveellisesti ja loput voi olla, mitä tekee mieli. Tätä mallia yritän vahvistaa ohjauksessa ja ihan omassakin syömisessä. Tosin hassu mieli oppii myös haluamaan hyvää, terveellistä ruokaa, eikä valintojen kanssa tarvitse taistella.
 |
| Yritin löytää arkistoistani eines-mössö-kuvan. Tämä on hiukan hifiversio, kun on parmankinkkua ja kunnon siideriä, mutta ajaa saman asian, kuuluu siihen 20%:iin ravinnosta |
