Me kaikki olemme tavanneet niitä ”jotka voivat syödä mitä vaan ja pysyvät kuitenkin hoikkana” -tyyppejä. Heille ollaan kateellisia ja päivitellään, miten helppoa heillä on. Minustakin nämä tyypit ovat mielenkiintoisia, ja minulla on tapana yrittää löytää järkevä selitys heidän hoikkuudelle. Muistan lukeneeni tutkimuksia, joissa asiaa on tutkittu ja harvoissa tapauksessa kyse on yksin aineenvaihdunnasta, vaan usein hoikkuus selittyy sillä, että joko nämä tyypit tunnistavat hyvin nälän ja kylläisyyden, eivätkä syö muista syistä kuin nälkään tai he liikkuvat paljon tai muuten heidän energiansaantinsa vastaa hyvin kulutusta. Vastaanotolla olen huomannut, että myös erilaiset imeytymishäiriöt ja jopa diagnosoimaton keliakia voi olla hoikkuuden (ne ns. läpipaskot) takana. Eräskin +55 vuotias mies totes, että on aina voinut syödä mitä tahansa lihomatta, kunnes hänellä todettiin keliakia. Oireet olivat aina olleet melko lieviä, mutta keliakiatestiin hän oli mennyt, kun veljellä oli todettu sairaus.

Harvoin törmään todelliseen ”lihomattomaan” kaveriin. Mutta eräs ehdokas esiteltiin minulle tässä muutama viikko sitten. Etukäteen kerrottiin, että hän voi syödä ihan mitä vaan ja on tolkuton herkuttelija ja ihan tosi hoikka, vaikka on jo 40 vuotta. Eikä kuulemma liiku juurikaan, välillä ehkä  postilaatikolle, muttei muuta. Kun tapasin tämän henkilön, jolla oli niin ihmeellinen aineenvaihduta, olikin mielenkiintoista kuulla, miten hän toimii syömisten suhteen. Hänellä itse kertoi lopettavansa syömisen kun on kylläinen, eikä syö itseään ähkyyn. Hän myös tiesi paljon ravitsemuksesta ja teki valintoja terveellisyyen pohjalta, muttei ollut mitenkään ehdoton. Vaikka hän piti herkuista, myös niistä jäi välillä osa lautaselle. Hän piti hyvästä ruuasta ja ns. pahaa ruokaa hän ei välittänyt syödä. Niin ja se liikunta, kyllä se oli aika paljon enemmän kuin sinne postilaatikolle. Eli tämäkin myytti is busted. Toki hän  voi olla niitä tyyppejä, jotka eivät liho helposti, mutta kyllä hoikkuudelle oli ihan loogiset syyt. 

Minulla on tapana sanoa ”Ei kaikkea tarvitse syödä” silloin, kun voivotellaan raskasta ateriaa tai isoa annoskokoa. Jotkut (monet?) kokevat, ettei ole mahdollista lopettaa syömistä ennenkuin annos loppuu, pussi tai paketti on tyhjä. Mutta kuten tämäkin edellä mainittu tuttava, moni muukin on opetellut kuuntelemaan kehoa ja miettimään, milloin on hyvä lopettaa syöminen, mikä on sopiva määrä ja mikä on kokonaishyvinvoinnin kannalta kohtuus. Kokemuksesta asiakkaiden (ja itsenikin kanssa) voin kannustaa kokeilemaan ja opettelemaan, sillä kyllä kohtuullisuus on mahdollista. En väitä, että muutos on nopea, mutta ensimmäinen askel on se, että edes itse uskoo muutoksen olevan mahdollista.