Tällä viikolla ei varmastikaan ole voinut välttyä ravitsemusviestinnältä. Rasva puhututtaa monella tasolla. Pronutritionist kirjoitti aiheesta tieteellisen laajasti
ja olen niin iloinen, että joku esittää asian niin, että tälläinen käytännöntyhmäravitsemusterapeuttikin ymmärtää.
Rasvakohuaamuna olin Huomenta Suomessa puhumassa lihavuuden paradoksista ja haluan hiukan jatkaa tästä teemasta. Ensin otteita Kevenätäjiin kirjoittamasta jutusta.
Tutkimuksissa on todettu, että lihavuus lisää monien sairauksien kuten diabeteksen, kohonneen verenpaineen, sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Tämä on edelleenkin totta kun puhutaan oikeasti lihavuudesta kun BMI on yli 30, eikä sitä kukaan kielläkään. Mutta harva tulee ajatelleeksi, että lihavuudesta voisi olla jotain hyötyä, ainakaan terveyden näkökulmasta.
Lyhyesti: tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, että eräiden kroonisten (tulehdus)sairauksien yhteydessä, että lihavuudesta on jopa etua. Yksi näistä sairauksista on munuaisten vaajatoiminta. Kun munuaiset eivät enää selviä tehtävästään, ihminen joutuu dialyysihoitoon. Suurin yksittäinen syy dialyysiin on diabeteksen liitännäissairaudet. Tutkimuksissa on huomattu, että dialyysistä selviää paremmin lihava. Laihat, joiden BMI oli alle 20, selvisivät huonoiten.
Lihavuus lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, mutta jo sairastuneiden joukossa lihavat näyttävät selviytymän laihoja paremmin. Tässäkin riskikäyrä oli U-muotoinen, heikoimmin selvisivät kaikkein laihimmat ja toisaalta sairaalloisesti ylipainoiset. Parhaiten sydänsairauden kanssa näyttävät selviytyvän henkilöt, joilla on BMI 20-30.
Lähes kaikissa tutkimuksissa, kaikkein laihimmat selviytyivät heikoimmin. Minusta tämä on enemmän paradoksi, useimmathan tavoittelevat juuri tätä hoikkaa ulkomuotoa, joka ei terveyden kannalta ole hyvä asia. Liian usein arvioimme terveyttä ulkomuodon ja painon perustella, vaikka silloin on vaara mennä pahasti metsään. Tiedetään kuitekin jo monista tutkimuksista, että lievä ylipaino (BMI alle 30) ei ole terveydelle erityisen haitaksi, jos elämäntavat ovat kunnossa. Tosiasia on myös, että ”hyvillä” geeneillä ja ”huonoilla” elämäntavoilla voi elää tervettä ja täyttä elämää.
Kun seuraan netti(ja myös kahvipöytä)keskustelua, nousee liian usein esille, ”että sekin on niin pulska, että mitä se tajuu mistään terveellisestä ravinnosta”. Jepjep, pitäisi muistaa, mikä terveyden kannalta hyvä paino ja esteettisyys on sitten toinen juttu. Toisaalta laiha ihminen voi voida huonosti. Monesti ihmetellään miten hoikka voi sairastua sydänsairauksiin tai vaikka diabetekseen. Niin vahvasti lihvauus on liitetty elintapasairauksiin, vaikka tähän ei ole mitään tieteellisiä perusteita.
Minusta voisimme laajentaa katsanta kantaa ja miettiä elämäntapoja sekä hyvinvointia kokonaisuutena. Siihen kuuluu ravinnon ja liikunnan lisäksi ainakin: uni, stressin hallinta, NAUTINNOT, läheiset ihmissuhteet ja ILO. Jokaisella on varmasti oma lista. Joskus keskustelussa unohtuu tosiasia, että kun tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvinvointi, tarkoittaa se useimmille myös ulkomuodossa pehmeyttä. Harva pysyy fitnesskisakunnossa, ilman, että luopuu nautinnoista ja useimmille ne ovat osa hyvää elämää. Heitäkin on, jotka sanovat nauttivansa siitä, että saavat syödä pelkkää rehua ja rasvattomia kananfileitä sekä treenaavat raivokkaasti päivittäin. Onhan myös niitä, jotka syövät puolipalaa suklaata aina toinen lauantaina ja muuten elävät tiukalla ruokavaliolla. Minä tosin kutsun heitä syömishäiriöisiksi. Kun terveellisyyttä noudataa 100 %:sti ollaan jo usein sairauden puolella.
Voisimme terveydenhuollossa reilusti hyväksyä painonhallinnan myös esteettisin syin (vai pitäisikö sanoa turhamaisin syin). Kun keskustelee ihmisten kanssa, ulkonäkö on monelle syy miettiä painoa. Terveyteen paino ei ehkä vaikuta, mutta vatsamakkara häiritsee. Me asiantuntijat usein perustelemme painonhallintaa vain terveyssyillä, mutta kyllä monen hyvän oloon vaikuttaa se, että kokee itsensä viehättäväksi ja kaupasta löytyy helposti istuvia vaatteita. Eikä siinä ole minusta mitään pahaa.
Tärkeä asia on myös hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja miettiä kokonaishyvinvointia. Nautiskelenko enemmän ruualla ja hyväksyn sen etten ole niin hoikka kuin ehkä (ympäristö) haluaa vai olenko tiukempi ruokavaliossa ja hoikempi? Mikä on kellekin tärkeintä.
”Kuka teistä uskoo, että lihavuuden paradoksi on totta? ”kysyi luennoitsija esityksensä päätteeksi Tukholman lihavuuskongressissa. Kukaan kuulijoista ei uskaltanut nostaa kättä. En minäkään, mutta kyllä asia varmasti jäi monen muunkin asiantuntijan päähän pyörimään. Olisiko se kuitenkin totta? Tarvitaan vielä lisää tutkimuksia siitä, miksi lihavuus näyttää olevan suojaava tekijä, mitkä asiat sitä selittävät.
Pronutritionistia mukaillen rasvarauhan lisäksi tarvitsemme painorauhan. Mutta se taitaa olla yhtä suurta utopiaa kuin rasvarauhakin.
Lisää lihavuuden paradoksista:
Hyvä kirja lihavuudesta mediassa ja yhteiskunnassa:
Kytölä ja Harjunen (toim.) Koolla on väliä. Like 2007
