En muista, milloin ensimmäisen kerran kuulin kysymyksen: ”Haluatko olla oikeassa vai onnellinen?”. Muistan kuitenkin fiiliksen, jonka kysymys herätti: eihän näiden kuulu olla vaihtoehtoja, vaan haluan molemmat. Ne olivat aikoja, jolloin ahdistuin ja verenpaineeni nousi jokaisesta karppaajasta, voin kannattajasta, vegaanista tai sellaisista kannaotoista, jotka olivat minun näkökulmastani väärässä. Hermostuin, kun minua persoonana haukuttiin tai minut ymmärrettiin tahallisesti väärin.
Olen jo pidempään harjoitellut olemaan enemmän onnellinen ja vähemmän oikeassa. Sillä on paljon tilanteita, joissa minun on hyväksyttävä se tosiasia, ettei minusta pidetä, minun mielipiteeni teilataan sekä ammattitaitoa ravitsemusterapeuttina arvostellaan. Havahduin tänä keväänä siihen tosiasiaan, ettei minua oikeasti ärsytä, vaikka joku teilaa ravitsemussuositukset, ravitsemusterapeutit tai vaikka koko koululääketieteen somessa tai ihan perinteissä mediassa. Minun verenpaineeni ei vaan enää kohoa jokaisesta, omasta mielestä täysin naurettavasta ja typerästä uutisesta tai kannanotosta. Välillä toki kuohahtaa, enhän ole mikään zen, mutta näppäimmistölle asti ei puuska riitä.
Olen miettinyt, onko minusta pahin terä kadonnut, kun näin tyyneksi olen muuttunut? Ei, ei se sitä ole. Itseasiassa tuntuu, että voin paremmin keskittyä siihen, mitä haluan tehdä, kun ei kokoajan tarvitse tarkkailla, mitä muut tekevät, sanovat ja kirjoittavat ja vastustaa tai myötäillä sitä aaltoa. Myös jatkuva toisen leirin mollaaminen on minusta todella hassua, miksi käyttää siihen energiaa ja voimavaroja? Pahimmat huutelevat suureen ääneen somessa ja fiksummat tekevät sitä turvallisemmin omissa piireissä. Mikä motiivi tässä on, edistääkö se todella oman viestin paremmuutta ja viestin perille menoa? Jos xxdieetti kiinnostaa, antaa kiinnostaa, en näe tehtäväkseni haukkua sitä dieettiä, mutta saatan tuoda rinnalle vaihtoehtoja ja toisenlaisia näkökulmia. Ja tosiasia on, vaikken minä jostain perusta, eihän se tarkoita, että olen oikeassa.
Haluan tuoda esille niitä asioita, joita pidän tärkeänä. Jos jatkuvasti on puolustuskannalla, luultavasti itselle tärkeä viesti ei tule kuulluksi, vaan vahvistamme sitä viestiä, jonka haluaisimme todellisuudessa heikentyvän. Pidän tärkeänä, että ravitsemuksessa tulee esille erillaisia näkökantoja, mutta tosiasia on, että äärisuunnat saavat nyt eniten palstatilaa ja tulee illuusio, että totuus on se, jota huudetaan kovimpaan. Kohtuullisuus ei edelleenkään ole muotia, vaan tuntuu, että ravitsemuksessa on vain äärilaidat.
Emme voi olla aina oikeassa ja tosiasia on, kun yhdelle kumartaa toiselle pyllistää. Kun pääsee irti oikeassa olemisen harhasta, voi olla aidommin onnellinen. Tämä pätee paitsi työelämään, mutta myös parisuhteeseen ja muihin ihmissuhteisiin. Haluan edelleen viestiä kohtuullisuutta, sitä ettei terveys kärsi, jos välillä syö sokeria tai valmisruokaa, kunhan perusteet ruokavaliossa ja muissa elämäntavoissa (uni, liikunta, stressinhallinta) ovat kunnossa. Jos minä voisin vaikuttaa, toivoisin, että miettisimme syömistä tietoisemmin, mitä keho ja mieli tarvitsevat, miten ruoka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin. Toivoisin, ettei ruuasta ja syömisestä tulisi elämän sisältö eikä ainakaan pakkomielle. Toivon myös, että jokainen löytäisi tasapainon itsensä kanssa ja tavan syödä oman elämän kannalta riittävän hyvin.
