Tällä viikolla olen kuullut monen asiakkaan suusta, että ohjaukseni on aivopesua. Aiemminkin tätä määritelmää on käytetty, kun asiakas (tai ryhmä) on reflektoinut tapaamisiamme ja omaa elämäntapamuutosta. Yleensä ensimmäisestä tapaamisesta (ryhmästä tai yksilöohjauksesta) lähtee kotiin hieman hämmentyneitä, mutta usein myös innostuneita asiakkaita: ravitsemusterapeutti ei tainut puhua sanaakaan ruuasta, mutta jotenkin on hyvä mieli ja usko muutoksen mahdollisuuteen. Useimmat uskaltavat tulla takaisin ja haluavat lähestyä elämäntapamuutosta tarjoilemastani suunnasta. Vastaanotolla ja ryhmissä puhutaan toki myös ruuasta, liikunnasta, unesta ja arjen muutoksista, mutta usein ensin pitää muokata maata ja luoda hyvä kasvualusta, siihen on sitten helpompi kylvää muutoksen siemeniä. Mitä vastaanotolla tai ryhmässä sitten tapahtuu? Paljonkin ja riippuu asiakkaasta, mihin keskitytään, mutta jotkut teemat toistuvat melko usein. Ryhmissä toki on suunniteltu rakenne, mutta voi käydä niinkin, että kun kohtaan ryhmän, lähtee suunnitelmat uusiksi.
Anette ”Ymmi” Palssan Aivopesuohjelmassa keskustellaan mm. näistä teemoista:
– Omien arvojen kirkastaminen: mikä on elämässä tärkeää ja miten terveys/hyvinvointi/painonhallinta vaikuttaa elämään? Elätkö arvojen mukaan? Itselle tärkeiden asioiden eteen olemme valmiita tekemään töitä ja muutos on helpompaa, jos oivaltaa, mihin kaikkeen tässä ollaankaan vaikuttamassa. Arvokompassi on hyvä työkalu monessakin suhteessa.
Arvojen mukainen elämä: jos terveys/hyvinvointi/painonhallinta on tärkeä arvo, miten se näkyy arjessa, ajanhallinnassa ja teoissa? Miten elät arkeasi, teetkö sen suurella sydämellä ja tietoisesti? Miten voisit muuttaa arkeasi, siten että elämänlaatusi paranisi ja kokisit elämäsi niin täyspainoista elämää kuin se on vaan mahdollista?
-Et ole ajatuksesi ja tunteesi, vaan sinulla on jatkuvasti vaihtuvia ajatuksia ja tunteita. Älä ota ajatuksiasi tosiasioina, ne ovat vain ajatuksia. Ajatuksia tulee jatkuvana virtana, mutta sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä ajatuksia lähdet vahvistamaan ja mitkä annat vaan mennä pois. Suhdetta omiin ajatuksiin, sisäiseen puheeseen, voi harjoitella. Voit ottaa niihin etäisyyttä ja vahvistaa tarkkailija (havainnoija) minää. Olet ikäänkuin talo, jossa on huonekaluja, huonekalut ja sisutus voivat muuttua, mutta talo pysyy samana.
– Elätkö autopilotti päällä? Jos emme keskity toimintaamme, tehdään samalla kaavalla kuin ennenkin.  Muutoksessa autopilotti on otettava pois päältä ja elämää on elettävä tietoisesti.
-Tunteista selviää tuntemalla ja jakamalla (puhumalla, kirjoittamalla tai vaikka piirtämällä), ei syömällä, juomalla, pakenemalla… Tunteiden kanssa elämistä voi harjoitella, huomata ettei mitään kamalaa tapahdukkaan, vaikkei heti saisi ikävääkään tunnetta pois. Tunnesyöminen ei ole ominaisuus tai luonne, vaan aikojen ja elämänkarikoiden saatossa opittu, melko toimivakin, keino yrittää hallita tunteita ja elämää. Tunteita ei voi hallita, mutta niistä seuraavaa toimintaa voi.
-Keskitytään asioihin, joihin voidaan vaikuttaa ja harjoitellaan hyväksymään elämäämme asioita, joille emme voi mitään, mutta kuuluvat silti eläämäämme. Voi olla todella vaikaa hyväksyä asioita, jotka eivät ole mukavia ja miellyttäviä, mutta hyväksymällä vapautamme ajattelua (ja siten myös toimintaa) siihen, miten voisimme elää mahdollisimman hyvää elämää tässä tilanteessa ja näillä realiteeteilla. On turhaa miettiä ja murehtia asioihin, joihin ei vaikuttaa tai joita ei voi muuttaa, se vie vain elämäniloa ja voimavaroja.
– Voit onnistua painonhallinnassa, vaikka olisit epäonnistunut laihduttamisessa satoja kertoja, vaikka olisit jojotellut vuosia. Ensimmäinen askel on lopettaa köydenveto mörön kanssa eli lopettaa laihduttaminen!
– Elämä on kivempaa, jos sitä elää tänään, ei sitku, eiku tai mutku. Läsnäoloa tässä hetkessä, ei menneessä eikä tulevassa kannattaa harjoitella. Miten usein murehdit menneitä, pelkäät tulevaa tai suunnittelet tulevaisuutta? Osaatko olla tässä päivässä ja hetkessä? Mielentaitoja kasvatetaan kuten lihaksia, harjoitellen säännöllisesti ja sitkeästi.
Tietoinen syöminen. Milloin viimeksi maistelit kunnolla, miltä ruoka maistuu tai lopetit syömisen kun olit kylläinen? Syömiseen keskittyminen ja oikean nälän ja kylläisyyden tunnistaminen voi olla vaikeaa, mutta harjoittelu vaivan arvoista.
– Nauru, ilo ja huumori auttavat vaikeissakin paikoissa ja tekee elämästä helpompaa.  Itselle ja elämälle kannattaa nauraa ja ei ottaa kaikkea niin vakavasti.
– Pysyvään muutokseen menee aikaa 2-3 vuotta ja tavallaan muutos jatkuu läpi elämän. Tätä matkaa et jaksa kärsien etkä kituuttaen, joten tee muutoksia harkiten ja vain sellaisia, jotka lisäävät kokonaisvaltaisesti hyvinvointiasi ja elämänlaatuasi. Tuloksia tulee, mutta  luulatavasti hitaammin kuin haluaisit.
– Positiivinen palaute, jatkuva innostaminen ja joskus todella suoraa puhetta, mutta sekin kuorrutetaan myötätunnolla :). Minun puheeni alkaa kaikumaan korvissa ja myös oma sisäinenpuhe saattaa muuttua kannustavammaksi, innostavammaksi ja luottavaisemmaksi, mikä edistää muutosta ja auttaa jaksamaan silloinkin, kun elämä ei mene suunnitelmien mukaan.
Itseopiskeluun suosittelen kirjoja ja mukaan annan aina harjoituksia.
Tietoisuustaito(mindfulness)harjotuksia löydät vaikka täältä:
Tietenkään en ole itse keksinyt mitään, vaan sovellan ohjauksessani pääasiassa kognitiivista käyttäytymisterapiaa ja erityisesti hyväksymis- ja omistautumisterpiaa. Olen kannustaja, sparraaja ja haastan ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnista ja terveydestä. Välillä kyllä neuvon ja annan selkeitä ohjeita, mutta kovin usein toimin vain peilinä, kyselen, kuuntelen, teen yhteenvetoja, anna harjoituksia ja autan miettimään seuraavia askeleita elämänmuutoksen polulla.