Kiinnostus painoa kohtaan alkaa hyvin pian sen jälkeen, kun parkaisemme ensikerran. Vastasyntyneen vauvan mitat kiinnostavat kaikkia. Kiitos nykytekniikan, vanhempi voi kätevästi viestittää lähipiirille tärkeimmät eli sukupuoli, pituus, paino ja toki myös lyhyesti vauvan ja äidin terveydentilan. Jotkut osaavat sen taidokkaammin muotoilla, mutta kyllä viestissä pitää olla vauvan mitat.  Aiemmin lapsen syntymäpainolla oli suuri merkitys, sillä potra vauva selviytyi suuremmalla todennäköisyydellä. Mutta minua hämmentää, miten paljon vielä nykypäivänäkin vastasyntyneen vauvan koko kiinnostaa ja herättää kommentteja. Milloin vauva on todella iso tai pienen pieni, potra poika tai pikkuruinen tyttö.  Todentotta, olemme erikokoisia jo syntyessä, ei liene kellekään mikään uutinen.  Miten jaksamme päivitellä lapsen kokoa, vaikka moni muu asia olisi paljon ihmeellisempää?

Mittaaminen jatkuu neuvolassa ja vanhemmat harrastavat ahkerasti vauvojen koon vertailua ja mummot kommentoivat lapsen pulleaa massua tai sen puutetta. Neuvola osaa melko tehokkaasti syyllistää vanhempia, kun lapsia kasvaa liian vähän tai liian paljon, paino nousee liian hitaasti tai aika reippaasti. Eihän kukaan ammattilainen sitä tarkoituksella tee ja tiedän toki, että lapsen kasvua on hyvä seurata, jotta huomataan kehityspoikkeamat. Mutta rehellisyyden nimissä, monta kertaa oltaisiin voitu olla ihan hiljaa ja antaa lapsen kasvaa ihan omalla käyrällään. Minua hämmentää myös, miten vanhemmat jaksavat päivitellä sitä, miten saman ikäiset voivat olla niin erikokoisia. Katsokaa ympärillenne, erikokoisia ovat aikuisetkin, niin pituuden kuin painonkin suhteen.

Koulussa sama punnitseminen ja mittaaminen jatkuu aina vaan.  Jälleen on tärkeä saada tilastoa, miten kansa kasvaa, mutta valitettavasti tämä mittaaminen ei yksilön kannalta ole aina kauhean tärkeää. Lapset oppivat vertailemaan itseään tosiin ja tuntuu että edelleen on kova kilpailu, kuka on luokan pisin ja eikä kukaan haluaisi olla pienin. Sen sijaan painosta ei edes alakoulussa enää kilpailla. Paitsi ehkä kuka painaa vähiten. Monissa kouluissa onneksi lapsen painoa ei enää terveydenhoitajan toimesta kommentoida, vaan tarvittaessa ollaan yhteydessä huoltajaan. Tiedän tosin kouluja, joissa lapset joutuvat painoseurantaan. Olen kysynyt, mitä muuta siellä seurannassa tapahtuu. Ei kuulemma paljon muuta kuin punnitseminen. Näin ammattilaisena mietin, mitä ihmeen hyötyä siitäkin on, että lasta vain punnitaan. Joskus lähipiirissäni olen sitten kyseenalaistanut asian vähän jyrkemminkin. Miksi mitata painoa, jos ei tehdä mitään muutoksia, miksi ihmeessä lapsen tulisi leimaantua liian painavaksi tai liian kevyeksi. Kenen etu se on? Ei ainakaan lapsen.

Kulttuurissamme painon mittaamisella ja ennen kaikkea vertaamisella on siis iso rooli. Olemmeko oikean kokoisia verrattuna normaaliin? Miten meidän kokomme suhteutuu keskiarvoon? Olenko sopivan kokoinen tähän yhteiskuntaan? Olen lukemattomia kertoja keskustellut aikuisen ylipainoisen kanssa siitä, miten hän on kokenut jo lapsena tai nuorena olleensa lihava. Kun hän on jälkikäteen katsonut valokuvia tai lukenut neuvolakorttia, hän on voinut todeta, ettei todellakaan ole ollut lihava. Ihan normaali lapsi tai nuori. Kokemus omasta kehosta on vääristynyt jo pienenä ja yllättävän usein syy siihen on ollut muiden kommentit ja kokemus, että on ollut isompi kuin muut. Isompi kuin hyvin hoikka serkku tai sisarus. Tai painolukema on alkanut eri kymmenellä kuin luokkakavereiden. Aikuisena ymmärtää, että oli myös pidempi kuin muut, mutta lapsena sitä ei ymmärtänyt. Aikuiset saattavat myös kommentoida lapsen kokoa niin pienuutta tai suuruutta tavalla, joka hämmentää ja vaikuttaa kokemukseen, ettei ole oikean kokoinen. Aikuiset kommentoivat myös omaa ja muiden painoa kovin arvostelevaan sävyyn, eikä se edistä lapsen ymmärrystä siitä, että voimme olla erikokoisia ja silti arvokkaita ja hyvinvoivia.

Aikuisena painon mittaaminen voi olla hyvä väline hahmottaa omaa kokoa ja tarkkailla itselle sopivaa hyvän olon painoa. Valitettavasti emme vaan osaa suhtautua vaakalukemaan neutraalisti, vaan hyvin usein paino herättää paljon tunteita ja ajatuksia, jotka eivät edistä terveyttä ja hyvinvointia.  Jos on koko elämän oppinut vertaamaan ja arvostelemaan itseä, saattaa luulla, että vaaka kertoo onnellisuuden, hyvinvoinnin, epäonnistumisen tai onnistumisen. Mutta vaaka kertoo vain painon, tämän hetkisen painon. Se ei arvota eikä kerro mitään elämästä, onnellisuudesta tai edes terveydestä.

Säännöllinen vaa’alla käynti aikuisena voi olla toimiva tapa hallita painoa. Tiedän monia jotka käyvät lähes joka aamu vaa’alla. Lukema kertoo heille painon, ei muuta. He saattavat reagoida, jos paino muuttuu merkittävästi tai on vaikka pidempään nousu tai laskusuunnassa. He eivät hermostu vaikka paino on välillä enemmän tai välillä vähemmän. Tiedän myös ihmisiä, jotka eivät juuri koskaan käy vaa’assa ja jos joskus käyvät, he huomaavat, että painavat lähes saman verran kuin vaikka 5 vuotta sitten. Toki he tietävät sen jo siitä, että käyttävät suurin piirteinen saman kokoisia vaatteita. Näitä ihmisiä yhdistää usein se, ettei heille paino ole mikään ongelma. He tiedostavat paljonko painavat, mutta paino on vain paino.

Tiedän monia jotka eivät käy vaa’alla, koska se herättää ahdistavia tunteita. Osa ei tiedä paljoko painaa, osa ei uskalla edes ajatella asiaa. Osalla taustalla on syömishäiriö, osalla ylipainoa, osalla molemmat. Heille paino on yleensä ongelma, paino ei ole vain paino, vaan siihen liittyy paljon tunteita, ajatuksia, pettymyksiä ja kipeitä asioita.

Onko painon mittaamisesta sitten hyötyä? Kannattaako vaa’alle hypätä? Asiaan ei luonnollisesti ole yhtä vastausta. Minä ajattelen, että vaakaan pitäisi opetella suhtautumaan neutraalisti, se kertoo painon, ei muuta. Jos tavoitteena on laihtua, kannattaa painon sijaan ensisijaisesti keskittyä elämäntapoihin. Paino on ikään kuin peräkärry, joka on kiinni autossa. Sinä ajat autoa eli muutat elämäntapojasi, teet valintoja suunnasta ja paino seuraa perässä. Jos keskitymme vain painoon, usein käy niin, ettemme edistä hyvinvointia, vaan pudotamme painoa, mikä ei pitkällä tähtäimellä ole kovin mielekästä. Kun keskittyy enemmän siihen, että oikeasti voi hyvin ja on tyytyväinen elämään, voi oppia suhtautua painoon neutraalimmin.  Toki elämässä pärjää hyvin myös ilman vaakaa, painotietoja ja mittaamista ja voi vain keskittyä edistämään omaa hyvinvointia.

Painon mittaaminen ei sinänsä ole mikään ongelma, mutta mieli rakentaa joskus uskomattomia tarinoita ja kokemukset johtavat meidät vääristyneeseen vaakasuhteeseen. Vaakalukema voi joskus herättää todellisuuteen painosta, joka on terveyden kannalta haitallinen. Vaaka voi kertoa painon muutoksen, johon on ihan hyvä tarttua. Liian usein vaaka hylätään heti kun toivottu paino on saavutettu ja painon nousun pelossa vaakaan ei enää astuta.  Vaaka ei ole vihollinen, vaan siihen on syytä suhtautua järkevästi ja ilman tunteita. Joskus kuitenkin suhde omaan kehoon ja painoon on sellaisella tasolla, että on syytä unohtaa vaaka ja miettiä jotain ihan muuta.