Tammikuu on kuukausien maanantai: kaikki on vielä edessä ja mahdollista. Vuoden vaihde kuittaa pois edellisen vuoden epäonnistumiset ja huonon mielen. Uusi vuosi on täynnä toivoa ja uskoa onnistumiseen.  Tammikuuhun liittyy  erityisesti toiveita elämäntapojen muuttumisesta: alkoholin vähentämisestä, laihtumisesta, kunnon kohottamisesta tai ruokavalion parantamisesta. Laihdutus- ja kuntoilusesonki näkyy niin uimahalleissa kuin kuntosaleilla ja laihdutusryhmät täyttyvät ja rahkahyllyt tyhjenevät. Harva taitaa enää virallisesti tehdä mitään uuden vuoden lupauksia, mutta hiljaa mielessä moni edelleen suunnittelee muutosta ja tavoitteita kohti parempaa elämää.
Minun suhtautumiseni tähän joka tammikuiseen raivokkaaseen elämäntapamuutosbuumiin, on vaihdellut viimeisen 15 vuoden aikana ilahtumisesta, ärsytyksen, turhautumisen kautta nykyiseen tilanteeseen, joka on lähinnä myötätuntoinen ja lempeä. Oikeasti toivoisin, ettei kukaan enää koskaan suinpäin lähtisi yhteenkään laihduttamisyritykseen tai -valmennukseen. Vaan miettisi sen seittemän kertaa uudestaan, onko tämä nyt todella se oikea tapa muuttaa tottumuksia ja päästä kohti painonhallintaa? Vaikka mainoksessa luvataan helppoa ja nopeaa, halpaa ja tehokasta, niin kyllähän kokenut laihduttaja tietää, ettei se ole totta. Siitäkin huolimatta näihin edelleen tartutaan. Vilpittömästi toivoisin, että jokainen yritys johtaisi pysyviin muutoksiin ja onnistumiseen, mutta valitettavasti, jälleen kerran, moni tarttuu oljenkorteen, joka ei tule auttamaan.
Minun ammatillinen elämäntehtäväni on innostaa ihmisiä huolehtimaan itsestään ja auttaa heitä vaalimaaan hyvinvointiaan. Muutoksen aloittaminen tammikuussa on minusta ihan yhtä hyvä ajankohta kuin mikä tahansa muu kuukausi. Tammikuussa useimmat kokevat aloittamisen kuitenkin helpommaksi  kuin marraskuussa.  Toivoisin, että jokainen joka on tuskastunut roikkuvaan vatsamakkaraan, höllyvin reisiin tai huonoon kuntoon, miettisi hetken ennenkuin lähtee, jälleen kerran, apianan raivolla liikkeelle. Mitä jos tälläkertaa todella olisi tavoitteena elämäntapamuutos? Siis muutetaan ihan vaan elämä ja tavat. Muutokset ruokalautasella ja liikuntatottumuksissa, vaikuttavat isosti aina myös muuhun elämääsi. Ruokavaliomuutokset näkyy mm. arkitoiminnassa kaupassa, ruuanvalmistuksessa, sosiaalisissa suhteissa, perheen yhteisissä ruokailuissa, vapaa-ajanvietossa, rentoutumisessa. Muutos liikuntatottumuksissa ei vaikuta vain kuntoosi ja lihasmassaasi, vaan myös vapaa-ajanviettoosiin, mahdollisesti pari- ja ystävyyssuhteisiisi. Muutos on todennäköisesti laajempi kuin osaat kuvitellakaan.
Ajattelin, kirjoittaa tähän listaa, mitä kannattaisi tehdä, ennenkuin aloittaa yhtään mitään muutosta ruokavaliossa, liikuntatottumuksista, pitää tipattoman, lihattoman, viljattoman tai maidottoman tammikuun.  Olen kirjoittanut listan monta kertaa ja aina uudestaan, samalla tajuten, ettei mikään lista muuta asennetta, vaan tarvitaan ensin oma tahto ja oivallus. On oikeasti haluttava pysyvää muutosta ja uskallusta lopettaa laihduttelu, diettien perässä juokseminen ja muuttaa elämän suunta.
Taidankin kysyä vain muutaman kysymyksen:

Kaikki lähtee liikkeelle arvoista, miksi haluat laihtua ja hallita painoa? Millaista elämää haluat elää ja miten painosi siihen vaikuttaa? Miten terveys ja hyvinvointi vaikuttaa elämääsi, työhösit, vapaa-aikaasi ja lähimmäisiisi? Elätkö sellaista elämää kuin haluat? Jos toistuvasti sanot itsellesi, että kyllä minä tiedän, mitä pitäisi tehdä, mutten vaan saa aikaiseksi, on syytä käydä itsesi kanssa rehellinen keskustelu. Jos terveys, hyvinvointi ja painonhallinta on sinulle tärkeitä asioita, miksi et sitten elä arvojesi mukaan? Miten aikasi jakaantuu elämäsi tärkeiden asioiden ja ihmisten kesken, onko omalle hyvinvoinnille: riittävälle unelle, liikunnalle ja syömiseten suunnittelulle ja ruuanvalmistamiselle aikaa? Mitään pakkoa vaalia omaa hyvinvointia ei tule koskaan, kaikki lähtee sinun omasta tahdosta elää mahdollisimman hyvää elämää. Oletko ihan varma, että ratkaisu löytyy jonkun asiantuntijan tekemällä ravinto- ja liikuntaohjelmalla, toisen ihmisen valvonnalla ja tiukalla kurilla?

Olen huomenna 7.2. puhumassa samasta teemasta Huomenta Suomessa klo. 6.40