Elämäntapamuutos on jo sananakin niin mahtipohtinen ja kun sitä miettii oikein kunnolla, ajatus alkaa hiukan hirvittämään hirvittämään. Muutan koko elämäni ja tapani. Useimmat puhuvat elämäntapamuutoksesta painonhallinnan yhteydessä, mutta yleensä asiaa ei ole pohdittu sen syvemmin, mitä se todellisuudessa tarkoittaa ja millaisia muutoksia tarvitaan arjessa, tottumuksissa ja ajattelussa. Vuoden vaihde on varmasti vuoden suurin laihdutus- ja kunnonkohottamisbuumi. Maitorahkahyllyt ammottavat tyhjyyttää ja uimahallit, kuntosalit ja jumpparyhmät ovat tupaten täynnä. Useimman ajatuksena on aloittaa elämäntapamuutos. Useimmat eivät ole oikeasti yhtään miettineet, miten elämätapamjuutos todella tapahtuu, on vain päätetty aloittaa (uudestaan) kuntoilu tai laihdutus. Aloitus on tietenkin tärkeää, mutta jotta voisi onnistua pysyvästi ehdotan, että pysähdytään hetkeksi, ennenkuin lähdetään toteutusvaiheeseen ja suunnittellaan asiaa hiukan. Jos tavoiteena on todella elämäntapamuutos, ei siihen kannata lähteä takki auki, sillä tavoiteena on iso asia: muutetaan elämä.
Kuten moni lukija tietää, olen ihan hurahtanut hyväksymis- ja omistautumisterapiaan, jossa perusta on omien arvojen kirkastamienn ja arvojen mukainen elämä, tietoinen ja hyväksyvä läsnäolo ja tunteiden hyväksyvä tarkkailu. Minusta kaikki lähtee arvoista, elämän tärkeistä asioista. Oman hyvinvoinnin vaaliminen on arvovalinta ja elämän asenne.
Arvot ohjaavat vahvasti toimintaamme ja ovat melko pysyviä ja uskon, että moni osaakin kertoa mitkä ovat elämän tärkeät asiat. Olen aiemminkin kirjoittanut arvoista pitkäaikaisen motivaation metsästyksessä.
Alussa monella tuntuu olevan intoa muutokseen, oten arvojen miettiminen voi tuntua tyhmältä, sillä kyllähän mä tiedän, että terveys on tärkeää. Mutta minusta onkin juuri siksi hyvä vahvistaa tätä ajatusta, miksi haluan muuttaa elämäntapoja ja voida paremmin. Terveys ja hyvinvointi ei ole itseisarvoja vaan väline hyvään elämään. Kysymys on yksinkertainen: mitkä asiat kuuluvat sinun elämääsi, millaista elämää haluat elää, oletko sellaisessa kunnossa, että jatksat elää hyvää elämää (nyt, huomenna, 10 vuoden kuluttua) ja tehdä itselle mieluisia ja tärkeitä asioita?
Useimmilla hyvään elämään kuuluvat yleensä alla olevan listan asioita. Mutta muistutan, että jokaisen elämän tärkeät asiat vaihtelevat ja ei tietenkään ole olemassa yhtä oikeaa hyvää elämää, mutta nämä teemat nousevat yleensä esille. Olisikin tärkeää, että jokainen pohtii rauhassa, mitä kuuluu omaan hyvään elämään, juuri sellaiseen, jota haluaa ja voi elää.
- intiimit ihmissuhteet, parisuhde, avioliitto,
- suhteet perheessä
- ystävät ja sosiaaliset suhteet
- työ
- koulutus tai muu itsensä kehittäminen
- vapaa-aika ja harrastukset
- henkisyys
- yhteiskunnallinen toiminta
- fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi
Seuraava askel on vieläkin tärkeämpi, elätkö arvojesi mukaan? Teetkö valintoja oikeasti sen mukaan mikä on sinulle tärkeää, miten ajankäyttö jakautuu tärkeiden asioiden äärellä? Käytätkö aikaa oman hyvinvoinnin vaalimiseen, jos sanot että se on tärkeää ja se on elämänlaadun kannalta iso asia? Kun into on kovimmillaan, ihan varmasti käytetään aikaa ruuan miettimiseen, liikkumiseen, stressinhallintaan tai vaikka nukkumiseen, mutta entä kahden viikon, kuukauden kuluttua? Tippuvatko nämä tärkeät asiat vähitelleen prioriteettilistalla kolmannelle tai neljännelle tasolle, eikä niille tunnu olevan aikaa? Suosittelen tekemään vaikka Joustava mieli – arvokompassi – harjoituksen ja ottamaan sen esille silloin kun tuntuu, että motivaatio alkaa hiipua ja alkuinto hälvenee. Se toivottavasti muistuttaa, miksi oman hyvinvoinnin vaaliminen, viisaat ruokavalinnat, liikunta, stressinhallinta ja uni ovat sinulle tärkeitä asioita, joiden eteen olet valmis hiukan ponnistelemaan, tekemään muutoksia arjessa ja elämässä. Tärkeiden asioiden eteen olemme valmiimpia ponnistelemaan, mutta meidän täytyy muistuttaa itseämme säännöllisesti, mitkä ovatkaan ne elämän tärkeimmät asiat ja miten hyvinvointi vaikuttaa näihin asioihin. Valinta suklaahyllyn äärellä saattaa olla toisenlainen, kun mietit asiaa sen kannalta, mikä onkaan oikeasit sinulle tärkeää? Onko suklaapatukka niin hyvää, että olet valmis elämään arvojesi vastaisesti (toki joskus suklaan valinta ON arvojen mukaista toimintaa, muttei varmaan joka päivä ja ei levy kerrallaan, jos arvona on vaikka painonhallinta)? Sen sijaan, että vaan kiellät itseltäsi suklaan, tee valinta arvojesi mukaan. Kun lenkille lähtöä punnitsee, kuinka se vaikuttaa yöuniin, seuraavaan työpäivään, mielialaan ja jaksamiseen lasten kanssa, voi olla ettei se olekaan niin tylsää ja vaivanloista. Arvoja eletään ja arvot ovat oikeastaan asenne elämään.
Hyvinvointianalyysi
Seuraava askel on pohtia syvemmin, mitkä asiat vaikuttavat omaan painoon ja hyvinvointiin. Useimmat painonhallintaohjelmat ja ohjeet keskittyvät ruokaan ja liikkumiseen, mitkä toki vaikuttavat painoomme, mutta siihen vaikuttaa myös uni, stressi, epäsäännöllinen elämä, juominen, tunteet, perimä, muut elämässä olevat asiat. Pyydän aina asiakasta miettimään tai mietimme yhdessä laajemmin painoon vaikuttavat asiat. Tavoitteena on piirtää mahdollisimman laaja kuva asiasta ja löytää ehkä se suurin vaikuttava asia. Samalla alkaa myös muodostumaan myös se, mitä oikeasti pitää tehdä, jotta painonhallinnta onnistuu ja siitä tulee pysyvää.
Hyvä analyysi on sellainen, jossa on itselle konkreettisia asioita, tyypillisiä painoon ja hyvinvointiin vaikuttavat asiat ovat arjen ajankäyttö: erityisesti työaika, työmatkoihinkäytetty aika, vuorotyö, työntekemisen kulttuuri; ateriarytmi; liikunnan/aktiivisuuden laatu ja määrä; ruuan laatu ja määrä; uni; stressi; perimä ja lapsuus; sairaudet ja lääkitys; arjen rytmit; elämän aiemmat tapahtumat (sairaudet, kriisit, raskaudet); aiemmat laihdutukset; lähimmäisten/perheen menot ja tavat; harrastukset; oma asenne; sosiaalinen ympäristö; tunneasiat, persoonallisuus ja voimavarat.
Kun mietitte omaan painoonne tai hyvinvointinne vaikuttavia asioita, olkaa rehellisiä ja yrittäkää löytää se asia, jotka eniten vaikuttavat valintoihinne ja elämäänne, mikä on ikäänkuin se ongelman ydin. Usein esille nousee ajan käyttö, esimerkiksi työ vie aikaa ja voimavaroja, ettei oikeasti tunnu olevan aikaa millekään muulle. Silloin ei auta, että hetkeksi noudattaa tiukkaa dieettiä, kun aidosti pitäisi miettiä suurempia linjoja. Mutta ajankäyttöongelmaa ei ratkaista yksikertaisella ohjeella, vaan se vaatii yleensä suurempaa aikaremonttia ja pidempää toteutusaikaa. Ongelma voi olla myös stressi, unettomus, masennus tai tunnesyöminen, jolloin ruokavalion noudattaminen ja liikunnan lisääminen tuntuu aika typerältä ratkaisulta. Sen ydin ongelman selvittäminen voi tuntua mahdottomalta tai niin kipeältä asialta ettei siihen oikeastaa uskallakaan tarttua, silloin kannattaa ottaa se arvokompassi esille: millaista elämää haluan elää ja mikä onkaan minulle tärkeää? Jatkaakko näin vai tehdäkkö muutos?
Kun paino/hyvinvonitianalyysi alkaa hahmottua, voidaan alkaa suunnittelemaan tavoitetta ja miten siihen päästään? Tässäkin kohtaa pyydän malttia, suosittelen suunnittelemaan aidosti omaan elämään sopivaa suunnitelmaan ja kohtuullisin ponnisteluin saavutettavaa tavoitetta. Jatketaan tästä sitten seuraavalla kerralla :).