Vuodenvaihde merkitsee useimmille uuden alkua, mahdollisuutta muutokseen ja antaa toivoa paremmasta. Tavallaan on hassua että kalenterilla ja vuoden vaihtumisella on niin suuri merkitys ihmisen mielelle. Mutta tammikuu on vuoden suurin maanantai, katumuskuukausi joulun hedonistisen ajan jälkeen.  Tammikussa, vuosi toisensa jälkeen,  kuntosalit, uimahallit ja jumpat täyttyvät innokkaista kunnon kohottajista. Työpaikoilla keskustelu siirtyy jouluherkuttelusta kilojen karistamiseen, apua painon pudotuksen haetaan netistä, ryhmistä, personal trainereilta, ravitsemusterapeuteilta ja moni yrittää myös itse tai kaverin kanssa. Tässä muutoksessa ei tietenkään ole mitään pahaa, päin vastoin, useimmille tekee ihan hyvää kuntoilla, miettiä painoaa ja ruokatottumuksiaan. Haluaisin niin kovasti, että jokainen oikeasti muuttaisi elämän suunnana ja into säilyisi vappuun, juhannukseen ja ensi jouluun asti. Syntyisi se aito halua voida paremmin ja vaalia omaa terveyttä ja hyvinvointia. Minulla onkin ehdotus. Jos olet jälleen kerran tilantteessa, jossa oma peilikuva inhottaa, kunto alamaissa  tai terveydenkin kannalta olisi hyvä tiputtaa painoa, tekisitkö jotain toisin? Lupaatko, että tällä kertaa, ennenkuin aloitat kuurin elämätapamuutoksen, uuden ruokavalion tai muuten vaan lisäät liikuntaa ja vähennät herkkuja ja alkoholia, mietit hommaa hiukan syvemmin. Miksi aiemmat yritykset eivät ole onnistuneet? Miksi palaat vanhoihin tottumuksiin? Miksi et ole löyänyt sisäistä motivaatiota? Miksi toistat vanhoja virheitä ja tuttua kaavaa?
Minulla on muutama kirja joita voisin suositella, jos olet ikuinen jojoilija, tunnesyöjä, herkkuhimoinen,  ainainen kuntoilun aloittaja, tyytymätön itseesi  ja painoosi. Muutos on jatkuvasti mielessä, mutta mieliteot, tunteet ja vanhat totumukset vievät kerta toisensa jälkeen voiton. Nämä eivät ole mitään helppoja opuksia, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Saatat ensin jopa hämmentyä, mitä ihmeen höpöhöpöjuttua, mutta kannattaa olla avoin uudelle ajattelulle. Jos olet jatkanut köydenvetoa mörön kanssa  vuosia, olisiko aika tiputtaa köysi ja miettiä, miten ongelma todella ratkaistaan? Olisiko aika vaihtaa taktiikkaa ja tehdä asiat toisin?
En väitä, että kirjat avaavat uuden todellisuuden, mutta voi olla, että sieltä löytyy oivallus, joka todella vie hyvinvointiasi haluttuun suuntaan. Joskus hämmennys muutoksesta on niin suuri ja tulee halu perääntyä ja leimata lähetymistapa huuhaaksi ja oudoksi. Ymmärrän ja hyväksyn sen täysin, sillä minäkin olen kirjani lukenut.  Parasta näissä kirjoissa on, että oppii hyväksymään paremmin itsensä ja ennenkaikkea muut ihmiset. Jokainen elää tavallaan ja tekee valinnat omassa elämässään, eikä tämänkään malli sovi kaikille.  Kirja voi olla hyvä avaus muutokseen, mutta minusta paras tulos saadaan  yleensä toisen ihmisen kanssa. Toivosin, että voisit jakaa ajatuksiasi ja ovalluksiasi joko ammattilaisen,  vertaisryhmän, ystävän tai perheenjäsenen kanssa. Toki myös itsenäisesti voi onnistua, ehkä silloin apuna olisi hyvä pitää jonkinlaista oppimispäiväkirjaa.

Tämä kirja on vilahtanut useaan kertaan teksteissäni. Perus hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) suuntainen teos. Hyvin kirjoitettu ja paljon harjoituksia. Sopii erityisesti unettomille ja stressaajille. Kirjoittaja on työpsykologi Arto Pietikäinen ja hän kirjoittaa käytännönläheisesti ja suomalaiselle sopivan neutraaliin tyyliin. Omien asiakkaiden kanssa teetän tästä kirjasta usein harjotuksia ns. kotitehtävinä.
Kirja on käännösteos, mutta kääntäjänä on Arto Pietikäinen, joten se sopii minusta hyvin myös suomalaiseen yhteiskuntaan eikä ole niin jenkkimäinen kuin käännöskirjat usein ovat. Opus pohjautuu myös HOT -teoriaan, mutta painotus on vielä enemmän, siihen matkaan jota elämme ja havahduttaa miettimään, mikä onkaan elämässä tärkeintä ja miten voimme oppia elämään kaikkien tunteiden ja ajatusten kanssa, ilman elämänlaadun heikkenemistä. Harjoituksia on tässäkin kirjassa paljon, mikä onkin HOT-suuntauksen keskeinen asia: mielentaitoja voi ja kannattaa harjoitella.
Sain ennen joulua eräältä muutoksessaan onnistuneelta asiakkaalta postia, jossa hän mm. kehui tätä kirjaa ja kiitti siitä, että olin tätä hänelle suositellut. Itsekin tykkään kovasti tästä ajatusmaailmasta: syödään rauhassa ja tunnistaen kaikki nälän tasot ja opimme syömään meille sopivalla tavalla ja pääsemme lähemmäksi oikeaa nälkää. Minusta tietoisessa syömisessä on montakin asiaa, mitä voimme hyödyntää painon- ja syömisen hallinnassa. Mihin nälkään syöt? Tunnistatko aidon, oikean nälän? Mikä aisti, tuntemus tai tunne ohjaa syömistä? Kirjan avulla oppii tunnistamaan paremmin nälän eri tasot ja toisaalta lempeästi lähteä muuttamaan toimintaan. Yksi klassisista harjoituksista on ns. rusinaharjoitus. Kirjan mukana tulee CD- jossa harjoituksia on kuuneltavassa muodossa.
Tämä kirja on suunnattu erityisesti ahmintahäiriöstä (BED) kärsiville, mutta toimii loistavasti myös tunnesyöjille ilman varsinaista ahmintaa. Suomalaisen psykiatrin ja psykologin kirjoittama monipuolinen kirja, jossa painopiste käytännön harjoittelussa ja tietoisuustaidoissa. Kirja löytyy lähes kokonaisuudessaan Irti Ahminnasta -nettisivuilta
Duodecimin kustantama Onni-sarjan kirja. Erittäin hyvä unettomille ja pitkään uniongelmien kanssa painiskeleville. Kovin usein muutoksen esteenä on väsymys, jos ei nuku kunnolla, ei muutokselle ole mitenkään hyvät mahdollisuudet
Yhteistä näissä kaikissa kirjoissa on se, ettei ajatuksia ja tunteita yritetä hallita, ei yritetä olla positiivisia vaan harjoitetaan mieltä tarkkailemaan ja hyväksymään paremmin nämä alati vaihtuvat tunteet ja ajatukset, ahdistukset, ilot ja mieliteot. Kontrolloidaan vähemmän ajatuksia ja tunteia ja lisätään näin syömisen ja elämän hallintaa. Kuulostaa ehkä kummalliselta mutta näin se menee.

Kuten sanottua, kirjat  eivät ole mikään automaatti pysyvään muutokseen, mutta kovin usein näistä on hyötyä silloin kun tavoitellaan aidosti pysyvää muutosta. Muutos elämäntavoissa lähtee mielestä, ja joskus mieltä täytyykin jumpata ennen lihaksia.  Ai niin, ethän odota, että muutos näkyy heti viikon tai kahden jälkeen :). Tämä on matka on elämänmittainen, mutta lupaan, että aina vaan paremman elämän mittainen ja hengittäminen käy aina vaan helpommaksi ja askelkevyemmäksi.