Terveysmyrskyn Timo Kettunen testailee erilaisia dieettejä ja johtuen hänen univaikeuksista, hän pohtii myös unen merkitystä vaikka siihen, että miksi sisäelinrasvan määrä olikin painonlaskusta huolimatta noussut. Uni on niin tärkeä osa hyvinvointia, mutta kovin usein se tuppaa unohtumaan kun puhutaan painonhallinnasta ja laihtumisesta. Uni ja stressi vaikuttavat painoon ja periaatteessa se tiedostetaan, mutta samalla, ainakin moni asiakkaistani ovat haluttomia sitä ymmärtämään tai hyväksymään. Vimmatusti haetaan ratkaisua paino-ongelmaan ruuasta ja liikunnasta, vaikka todellinen haaste onkin liian vähäinen uni. Minulla on asiakkaita, jotka laihtuvat lomalla, koska nukkuvat silloin paremmin ja usein myös stressiä on vähemmän.
Tutkimuksista tiedetään, että liian vähäinen uni pienetää elimistön leptiinhormonin määrää ja puolestaan lisää greliinin määrää. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ruokahalu kasvaa ja kylläisyys vähenee. Tiedetään myös, että unettomuus lisää erityisesti viskeraalista (sisäelinten ympärillä olevaa) rasvaa, joka taas on haitallisinta aineenvaihdunnan kannalta. Liian vähäinen yöuni lisää paitsi painoa, myös sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Ja kaikille on varmasti itsestäänselvyys, ettei väsynyt ihminen ole skarpimmillaan liikenteessä, työelämässä tai elämässä ylipäätään. Pitkään unettomuudesta kärsivien elämänlaatu onkin huonontunut. Jatkuva liian vähäinen uni ei todellakaan ole mikään pikkujuttu.
Etsiessäni unettomuudesta ja painonhallinnasta tutkittua tietoa, löysin THL:n professorin Timo Partosen loistavan esityksen aiheesta. Suosittelen lämmöllä, jos yhtään kiinnostaa, mikä tässä unettomuudessa on niin haitallista ja mitä asiasta tiedetään tutkitusti. Täältä löytyvät Timo Partosen diat.
Yksin tieto ja ymmärrys unettomuudesta ei vielä auta, vaan on saatava työkaluja asian kuntoon saattamiseksi. Mitä pidempään uniongelmat ovat jatkuneet, sitä haatavampaa niitä on hoitaa. Tästä syysyä univaikeuksiin kannattaa puuttua mahdollisimman varhain. Uniongelmiin ei ole patenttiratkaisua ja usein tarvitaankin erilaisia toimenpiteitä, jotta päästään kohtuullisiin tuloksiin.
Joskus unettomuuden taustalla on selkeät syyt, mutta hyvin usein vyyhti on melkoinen ja sen purkaminen on vain aloitettava jostain ja annettava ajan kulua. Kaikille unettomille tai myös niille, jotka haluavat nukkua paremmin, suosittelen Unen taidot -kirjaa. Loistava opus, jossa aihetta käsitelty laajasti ja sisältää paljon harjoituksia. Kirjan on suomentanut Arto Pietikäinen, jonka kirja Joustava Mieli, sopii erityisesti stressiperäiseen unettomuutteen.
Tämä blogiteksti syntyi sunnuntaiaamuna, kun olin herännyt klo viisi siihen, että kuopus tuli viereen. En saanut enää unta ja nousi ylös ja keitin kahvit. Kuuluu siihen porukkaan, joka nukahtaa helposti (aikaisin), mutta heräilen öisin helposti. Vieraissa paikoissa nukkuminen oli minulle aiemmin ihan painajainen. Saan yöllä myös ns. kauhukohtauksia. Olen vuosia yrittänyt löytää ratkaisua ongelmaan ja moni asia onkin muuttunut parempaan suuntaan. Nykyään pystynyt nukkumaan hotelleissa, yökylässä ja muutenkin osaan ottaa asian rennommin. Itseäni mietitytti pitkään, miksi huonoista öistä huolimatta, en kokenut olevani päivällä väsynyt. Ajattelin, että ehkä olen vaan ”psyykannut” itseni tähän tilaan, enkä huomio väsymystä. Samalla, tietäen unettomuuden huonot terveysvaikutukset, olen ollut huolissani, miten tämä vaikuttaa pitkällä aikavälillä minun (ja myös puolisoni, joka heräilee, koska minä heräilen vieressä) terveyteen.
Noin kuukausi sitten uskaltauduin FirstBeat -mittaukseen. Analyysin avulla saadaan tietoa kehon palautumsesta ja unen laadusta. Olen jo vuosia miettinyt mittauksen teettämistä, mutta toisaalta olen ajatellut, että mitä hyötyä minulle on tiedosta, että nukun huonosti? Tiedän sen jo muutenkin. Mittaus kesti kolme vuorokautta. Eka yö oli oman mittapuuni mukaan todella huono, seuraava hiukan parempi ja kolmas oli jo hyvää keskitasoa.
Analyysin tulos olikin yllättävä. Vaikka nukun katkonaisesti, on unen laatu todella hyvää ja palauttavaa unta on lähes koko yön. Tulos tukee minun kokemusta päiväaikaan: en koe olevani väsynyt, päinvastoin olen energinen ja jaksan iltaan asti. FirstBeatin antama tieto on parantanut entisestään yöuntani: nyt tiedän, objektiivisestikin mitattuna, että heräilystä huolimatta, unen laatu on hyvää ja uni riittävää. En myökään stressaan sitä vähää katkonaisista unista tai siitä, että aamut alkavat joskus todella aikaisin. Jos FirstBeat -mittaus alkoi kiinnostamaan, sitä kannattaa kysellä vaikka omasta työterveyshuollosta.
![]() |
Lisää kuvateksti |