Viime vuoden yksi kantavista ravitsemusteemoista mediassa oli paasto. Erityisesti Mosleyn ns. 5:2 paasto sai palstatilaa ja viritti keskustelua. Itsekin aiheesta innostuin ja kirjoittelinkin kokemuksistani. Olen edelleenkin samoilla linjoilla  ns. pätkäpaaston suhteen ja näen sen yhtenä elämäntapavaihtoehtona. Loppuvuodesta ilmestyi Varpu Tavin Pätkäpaasto – kirja, jossa hän avaa paaston maailmaa ja antaa käytännön ohjeita toteuttamiseen. Suosittelen.

Olen  ohjannut  asiakkaitani (usein heidän pyynnöstä) pätkäpaaston (tämä Varpun termi on minusta todella hyvä) maailmaan. Lähinnä  olen soveltanut Mosleyn 5:2 paastoa, mutta myös 24 h paastoa ja kokemukset ovat edelleen pääasiassa positiiviset. Toki ohjauksessani on valikoitunut porukka ja ollaan yhdessä mietitty toimivia ratkaisuja ja tarvittaessa muutettu matkan varrella toimintaa. Asiakkaillani on myös perusasiat kunnossa: suht säännöllistä syömistä, paljon kasviksia, riittävästi proteiinia, ei mitään hiilariorgioita tai muuten vääristynyttä suhdetta ruokaan ja syömiseen. Edelleenkään en suosittele  paastoa  syömishäiriöisille, niille joilla on ollut syömishäiriö tai ovat toipumassa syömishäiriöstä. Paastoa ei ole vaihtoehto, jos on ykköstyypin diabetes, psyykkisiä ongelmia, ahmintaa tai muu sairaus tai lääkitys joka estää syömättömyyden. Luonnollisesti en ymmärrä, miksi kukaan alipainoinen tai normaalipainon alareunassa kulkeva tarvitsisi paastoa tai muutakaan painonpudotusta.  Paastoa ei kannata toteuttaa myöskään, jos se tuntuu pahalta tai syöminen muuttuu normaalipäivinä väärään suuntaan (ahminta, ylisyöminen, tankkaus).

Mediassa paastoa on käsitelty kyllästymiseen asti, tutulla kuviolla: käytännön kokemuksia ylistetään ja paastoajat hehkuttavat hyvää oloa ja asiantuntijat epäilevät ja varoittelevat mahdollisista riskeistä. Tässä keskustelussa minua ei ihmetytä, että kollegat, lääkärit ja terveydenhuollon edustajat suhtautuvat varauksella uuteen ilmiöön, sillä se kuuluu toimenkuvaan ja on viisaan, tieteellisesti suhtautuvan asiantuntijan tehtävä. Sen sijaan minua ihmetyttää perustelut pätkäpaastoa vastaan. Tuntuu, etteivät he ole kuitenkaan riittävästi perehtyneet asiaan tai miettineet asiaa monelta kannalta.  En tunnista juurikaan näitä asioita, joista kollegat ja lääkärit ovat huolissaan, lukuun ottamatta syömishäiriötä ja tiettyjä sairauksia ja lääkityksiä.

Monet asiantuntija nostavat esille, että 5:2 tyyppisestä syömisestä ei ole pitkäaikaistutkimuksia. Tämä on totta, mutta paastosta on vaikka kuinka paljon. Myös moniin uskontoihin liittyy vähäinen syöminen tiettyihin aikoihin. Oikestaanhan 5:2 ei ole edes totaali paasto, vaan kahtena päivänä viikosta syödään 500-600 kcal päivässä ja sekin usein proteiini- ja kasvispainotteisesti. Useimmat lääkärit suosittelevat huolettomasti ihmisille erittäinniukkaenergistä dieettiä (ENED eli VLCD), jossa ollaan jopa viikkoja samoilla niukoila kaloreilla. Tästä metodista kuitenkin tiedetään, että useimmilla se johtaa painon takaisin nousuun ja jopa ahmintaan. Minä en vaan ymmärrä, miksi ENEDä suositellaan ja samalla paria niukkaa päivää viikossa kauhistellaan? Jos ihminen syö kaksi kertaa viikossa vähemmän kuin muina päivinä, siinä ei oikeasti ole mitään vaaraa. Näin on ihminen syönyt kautta historian, nyt vaan joudumme tekemään ”niukemman” ajan itse ja rajoittamaan syömistä. Oikestaan monet normaalipainoiset tekevät tätä metodia ihan luonnostaaan: välillä syödään enemmän ja sitten taas vähemmän. Kaikilla ei tämä säätely kuitenkaan toimi niin automaattisesti. Olen keskustellut monen ihmisen (usein ylipainoisen ja laihduttajan tai painonhallitsijan) kanssa, jotka kertovat, ettei heille tule luonnollisesti, vaikka joulun jälkeen, halua syödä vähämmän, vaan jopa päinvastoin. Näissä tilanteissa paastolla voidaan pienentää energian saantia ja katkaistaan napoistelu tai ylensyönti kierre. Ikäänkuin säädetään termostaatti takaisin normaalille tasolle. Paljon laihduttaneen on helppo pitää paastopäiviä ja kun niukka syöminen ei jatku viikkoja, myös mieli ja kroppa pysyy kunnossa, toisin kuin jatkuvassa niukassa syömisessä.

Yksi vasta-argumentti paastolle on, että on järkevämpää syödä joka päivä vähän vähemmän ja näin tiputtaa painoa. Periaatteessa tosi helppoa, mutta käytännössä vaikeaa. Miten hahmottaa, paljonko syöt nyt ja mitä pitäisi vähentää? Ajatus, että syön pari leipää vähemmän tai jätän munkin ottamatta, saattaa toimia, mutta hyvin usein johtaa siihen, että energiaa tuleekin jostain muusta lisää eikä paino laske. Tosiasia on, jotta voi vähentää energian saantia, pitäisi pitää kirjanpitoa syömisistä melko pitkään ja se johtaa helposti jatkuvaan tarkkailuun ja harva jaksaakaan kovin pitkään. Ne jotka sanovat laihdutusohjeeksi syödä 500 kcal vähemmän joka päivä, voisivat valistaa minulle, miten se käytännössä onnistuu, ilman ruokakirjanpitoa? Ja samalla voisi elää normaalia elämää (arkea ja juhlaa) ja syömisestä ei tulisi jatkuvaa laskutoimitusta? Tiedän, että osa ihmisistä rakastaa kirjanpitoa vaikka Keventäjissä, mutta on niitäkin, jotka eivät jaksa kirjata riittävän kauan, jotta saadaan pysyviä tuloksia. Tiedetään myös, että laihtuneen tulisi syödä jatkossakin melko niukasti ja itseasiassa energian saannin vähentämistä lopun elämää. Sillä laihtuessa  aineenvaihdunta hidastuu pysyvästi ja jokaista pudotettua 10 kg kohden noin 300-400 kcal. Monet asiantuntija ovat kysyneet, jaksaako pätkäpaastoa lopun elämää? Tosiasia on, että kerran ylipainoisen on tarkkailtava syömistään lopun elämää, muuten paino tulee takaisin. Jonkun on helpompi tehdä sitä päivittäin ja toisen on helpompaa tarkkailla tiukemmin kerran pari viikossa.

Normaaliin elämään kuuluu myös juhlat ja tilaisuudet, joissa syödään hiukan enemmän tai ei voi itse vaikuttaa ruuan laatuun ja nämä tilaisuudet sotkevat perinteisen laihduttajan kuviot. Hyvin alkanut muutos tai painonpudotus on vaarassa kariutua tai toisaalta jotkut jättävät kaikki poikkeustilanteet elämästään laihtuakseen. Eikä se ole minusta mikään tavoite. Jos perusasiat ovat jo kunnossa ja paino-ongelma on kokonaisuudessaan vain liiallinen energian saanti, voi olla helpompi tehdä energiavaje parina päivänä viikossa kuin joka päivä. Näin voi olla onnistuja joka viikko, vaikka viikkossa olisi juhlia ja poikkeuksia. Kokemus onnistumisesta on tärkeää mielelle ja jatkumolle.

Yleinen väite asiantuntijoiden keskuudessa on, että paastopäivän jälkeen seuraa helposti ahmintapäivä. Tämä perustelu pohjaa varmastikin niihin tutkimuksiin ja kokemuksin, joissa monta päivää kestänyt paasto tai tiukka laihduttaminen johtaa ahmintaan tai ylensyömiseen. Yhden päivän niukempi syöminen tuntuu vain harvoin tekevän niin (omien asiakkaiden kanssa ei tätä tapahtunut kenenkään kohdalla). Yleensä syömisen hallinta jopa paranee, kylläisyys tunnistetaan paremmin, samoin oikea nälkä ja myös satunnaisia mielitekoja on helpompi hallita. Paastopäivän jälkeen ihan normaali syöminen tuntuu hyvältä ja kun mikään ei periaatteessa ole kiellettyä, herkkujen syömienkin saattaa vähentyä. Paasto vahvistaa tietoista syömistä, harva kun meistä oikeasti on tuntenut vuosiin nälkää ja toisaalta paastopäivinä huomaa, että pienikin määrä ruokaa voi joskus riittää tuomaan kylläisyyttä.

Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan paastopäivinen ravitoaineiden saannista ja myös proteiininsaannista. Oikeastaan kyseessähän ei ole oikea paasto, vaan ruokaa syödään ja kun tämä vähäinen määrä suunnitellaan siten, että ruoka on mahdollisimman laadukasta ja pitää hyvin nälän poissa, ei yleensä proteiinien kanssa ole mitään ongelmaa. Minä suosittelen syömään paastopäivinä paljon kasviksia, jonkin verran marjoja ja painottaa proteiinia hiilihydraattien sijaan. Aika monta kertaa olemme asiakkaiden kanssa huomanneet, että proteiinien saanti paastopäivinä on luonnostaan hyvällä tasolla, koska niitä tekee mieli syödä jos siksi, että ne pitävät hyvin nälkää poissa ja olo pysyy hyvänä.