Tänä keväänä paastosta on keskusteltu vilkkaasti. Keskustelun avaajana toimi Prisman dokumentti. Paasto sinänsä ei ole mikään uusi juttu, mutta dokumentissa esitelty tapa oli, ainakin suurelle yleisölle, uutta. Terveyshyötyjä saataisiin, kun syömättä  ollaan vuorokausi tai mikä parasta ei edes täysin syömättä. Jussi Riekki (ainakin) on kirjoittanut paastosta jo pidempään, mutta tunnustan, että olen pitänyt paastoa puuhasteluna, josta ei ole mitään eritystä haittaa terveelle ihmiselle joskaan ei hyötyäkään.

Prisman dokumentti herätti minunkin mielenkiinnon, voisiko tässä olla joku juttu ja olisiko tästä apua niin kilojen kanssa kamppaileville kuin verensokereiden – ja rasvojen normalisointiin? Paasto on kuulunut moneen kulttuuriin ja toisaalta ihmiskunnan historiassa on ravinnon saanti on vaihdellut rajustikin. Tutkimuksia paaston terveyshyödyistä löytyy, niitä varmasti tarvitaan lisääkin, mutta suunta näyttäisi siltä, että paastosta on enemmän hyötyä kuin haittaa kun sitä toteutetaan kohtuullisen lyhyen aikaa. Pätkäpaastotapoja on monia: 24 h paaston lisäksi, suosittu on myös ns. Leangainsin menetelmä, jossa syödään  vuorokaudessa 8 h ja paastotaan 16 h. Prisman dokumentissa esiteltiin menetelmä, jossa syödään viikossa kahden vuorokauden aikana 500-600 kcal ja muuten normaalisti.

Paastoa olen joskus harrastanut 90-luvun tyyliin: ollaan syömättä ja juodaan mehuja. Muistan, että olo oli kamala. Puolisoni on luonnostaan pätkäpaastoillut lähes aina (kunnes minä sotkin kuviot) ja käyttänyt paastoa painonhallintakeinona. Olen ollut sitä mieltä, ettei hänen tavassaan syödä ja paastota ole mitään järkeä, saati että se olisi terveellistä. Mieheni on useaan otteeseen kehottanut minua kokeilemaa, voisin kuulemma oppia jotain itsestäni, nälästä ja syömisen hallinnasta. Pyh. Sanon minä. Tai olen tähän asti sanonut. Kun pätkäpaastohype nousi, ajatus omasta paastosta heräsi samaan aikaan.  Varpu Tavi innostui kokeilemaan pienellä porukalla paastoa ja minä innokkaana seurasin heidän kokemuksiaan ja varovasti ravistelin uinuvaa ajatusta: uskaltaisinko minäkin kokeille? Todella uskaltaisinko, oli kysymys.

Minulla oli muutama pelko paastosta:
– minulla olisi niin kova nälkä, etten pystyisi nukkumaan tai tekemään töitä
– saisin migreenikohtauksen
– mulla olisi hermo jatkuvasti kireänä enkä jaksaisi tehdä mitään

Tässä ne. Minulla on hyvin luonnollinen suhde herkkuihin, en ahmi, eikä minulle merkittävää tunnesyömistä. Syön koska on nälkä (tai ruoka on hyvää), tunnistan mielestäni hyvin nälän ja kylläisyyden sekä erotan mieliteon. Minulla ei ole vaikeuksia olla ilman herkkuja, mutta aika harvoin itseltäni niitä kiellän. Olen kohtuuden ja keskitien kulkija. Kun toimittajat kysyvät, mikä on ”ruokasyntini”, en oikeen osaa vastata sitä, minusta mikään ruoka ei ole syntiä ja jos on kohtuullinen kaikkea voi syödä. En tykkää mistään ehdottomuuksista tai toisten kehittämistä dieeteistä, enkä niitä ole onnistunut (halunnut?) pitkiä aikoja noudattamaankaan. Mutta, miksi minä sitten kokeilisin pätkäpaastoa?

No, olen kohta 40-vuotias, normaalipainoinen, mutta ylärajoilla ja painoni hilautuu jatkuvasti ylöspäin. Viimeisen viiden vuoden aikana on tullut 3-5 kg, riippuen milloin punnitaan.  Lomien jälkeen paino ei enää tipahda normaalitasolla itsestään, vaan joudun hiukan tekemään tarkempia valintoja. Minulla ei ole mitään lääketiteeellistä tarvetta pudottaa painoa, mutta olen miettinyt, mihin tämä paino hilautuu? Kokemuksesta tiedän, ettei painonhallinta ainakaan helpota kun ikää tulee lisää. Elämäntapani ovat aika hyvin kunnossa: liikun säännölliesti 5-6 kertaa viikossa, syön paljon kasviksia, huolehdin proteiinien saannista ja hiilihydraattien laadusta ja viimevuodet niiden määrästä. Katson miten palja rasvaa läträän ja pyrin syömään ”oikeaa ruokaa”. Verensokereissa, -rasvoissa ja -paineissa ei ole ollut koskaan motittavaa. Mutta en ole koskaan ollut se tyyppi, joka laihtuu ”ihan vahingossa” tai ”jättämällä herkkuja ja sokereita vähemmälle” vaan olen joutunut lempeästi vahtimaan itseäni. Lapseni on kerran kysynyt minulta, erään keskustelun päätteeksi: ”Äiti, olisiko susta tullut lihava, jos susta ei olisi tullut ravitsemusterapeutti?” Hyvä kysymys, sillä ammatinvalinta olisi voinut hyvinkin vaikuttaa painooni ja elämäntapohini ja huonommilla tottumuksilla ei tilanne olisi näin hyvä. Minulle tärkeä arvo on olla normaalipainoinen ja että vyötärönympärys pysyy suosituksissa. Vaikka tiedän, etteivät nämä mitat ole terveyden mittareita, eikä minusta kaikkien tarvitse nähin mittoihin yltää, ne tuntuvat olevan itselleni ihan lukuina tärkeät.  Lisäksi olen turhamainen ja minusta on kivempi kuin se 3-5 kg ei olisi vyötärölläni. Vaatteet istuvat paremmin ja kesällä bikineissä on kivempi olla. En ole valmis vetämään tiukkaa diieetiä, luopumaan itselle tärkeästä ruokaan liittyvistä sosiaalisista tilanteista (kuten vaikka kollegoiden kanssa lounastamisesta), itselle mieluisista herkuista tai ruuasta tai alkoholista tai olemaan muuten ehdottoman tiukka. Siksi pätkäpaasto. 

Kokemuksia 8 viikon pätkäpaastosta

Aloitin Vapun jälkeen Prisman dokumentissa esitellyn 2:5 paaston. Tarkoituksena on kahtena päivänä viikossa syödä noin 500 kcal ja muuten normaalisti. Koska en noudata ikinä mitään valmiita ohjeita (paitsi ehkä golfissa), päätin kuulostella kehoa ja oloa, mitä ja paljonko syön.


Eka paastopäivä jännitti ja yllätti. Helppoa? Todella, ihmeellisen helppoa. Join aamulla maitokahvin, lounaalla kanasalaatin (ilman kastiketta), iltapäivällä kirsikkatomaatteja ja illalla rahkaa ja mustikoita. Energiaa tuli noin 600 kcal verran. Seuraavana aamuna olo oli hyvä ja söin normaalisti. Kylläisyys tuli helpommin ja mitään halua ahmia ei ollut. Hämmästyttävää, näinkö helppoa tämä on? Toinen paastopäivä ei ollut niin helppo. Oli vähän nälkä, kun menin nukkumaan. Ärsytti, mutta voittajafiilis seuraavana aamuna. Minä tein sen, pystyin olemaan syömättä, eikä mitään kamalaa tapahtunut.
Paastopäivät sujuivat pääasiassa hyvin. Välillä söin enemmän, jos oli nälkä. Paastopäivinä en ollut erityisen ärtyinen, sain tehtyä työtä ihan normaalisti. Yleensä paastosin vastaanottopäivänä, koska vastaanottotyössä usein muut ajatukset katoavat ja keskityn vain siihen tilanteeseen, eikä nälkä ole mielessä. Lounassalaatin söin kyllä mielelläni. Muutamana iltana oli nälkä ja silloin myös uniaika lyheni merkittävästi. Toisaalta en ollut seuraavana päivänä mitenkään erityisen väsynyt. Mielenkiintoista oli, että ns normaalipäivinä syöminen oli rennompaa, söin kun olin nälkä ja lopetin kun olin kylläinen ja molemmat tuntemukset olivat selkeämpiä. Söin herkkuja, mutta niitä teki vähemmän mieli. Tunnistin paremmin oikein nälän, siis oikein, ei vain sitä mahan kurinaa. Vaikka olin aina luullut syöväni vain nälkään olin väärässä. Syömisen hallintani parani paaston myötä, annoskoot tarkentuivat ja turhat välipalat jäivät pois. En tarvinnutkaan kotimatkalla autossa pähkinöitä ”kun on niin kamala nälkä”, vaan riitti kun autossa oli vesipullo. 

Kuuden viikon jälkeen päätin kokeilla 24 h syömättömyyttä. Jätin tässä kohtaa myös kahvissa maidon lähes pois (en pystynyt kokonaan). Tarkoitus oli olla syömättä illasta iltaan. Päivä sujui käsittämättömän hyvin, nälän tunne tuli aamiaisen, lounaan ja välipalan aikaan. Kun en syönyt, join vain huomasin, että nälkä myös hiipui. Se jäi ehkä vähän kalvamaan, muttei mitenkään häiritsevästi. Olin keskimäärin 20 h  syömättä ja söin illalla päivällisen ja iltapalan normaalisti. Kun päivän paaston jälkeen aloin syömään, olisin voinut syödän enemmän, mutta tietoisesti päätin lopettaa ja hetken päästä huomasin, etten tarvitse lisää ruokaa. Juuri näinhän sen pitää mennäkin :). Koin, että tämä pidempi syömättömyys oli helpompaa kuin pienet ateriat ja kun paasto päättyi iltaan, ei tarvinnut mennä yhtään nälän tunne suolissa nukkumaan. 

Tietoista syömistä
Paaston aikana oivalsin, että tämä on tietoista syömistä parhaimmillaan: opitaan tunnistamaan oikea nälkä. Ei mielen, sydämen, mahan, nenän, suun, eikä silmän nälkä vaan kehon tai solun nälkä. Itse olen mennyyt hyvin pitkälle mahan mukaan. Osaan hienosti hallita mielen- ja sydämen nälkään, mutta mahan murina on saanut minut toimimaan. Toisaalta olen oivaltanut, ettei mitään kamalaa tapahdu vaikken heti syökään  ja toisaalta pystyn toimimaan aika järkevästi (painotan sanalla aika), vaikken ihan jatkuvasti syö. Minun kaltainen nälkäkiukuttelija pärjäsi ilman itkupotkuraivareita ja ilman ainuttakaan migreeniä. 


Kahdeksen viikon kokemus on ollut yllättävä ja positiivinen. Etukäteen en olisi voinut arvata, että tästä jää paljon hyvää itselleni ja toisaalta tästä voi olla työkalu myös asiakasohjaukseen. Jotta muutoksesta tulee pysyvä, paastoa on jatkettava jollain tapaa jatkossakin. Riittääkö yksi päivä viikossa? Parin viikon välein? Kokeilu jatkuu, mutta tässä välissä lomaillaan Italiassa. 

Kenelle pätkäpaasto voisi olla mahdollinen vaihtoehto?
– Et sairasta, etkä ole sairastanut syömishäiriötä, sinulla ei ole ahmimistaipumusta
– Olet perusterve, ei vakavia sairauksia tai lääkityksiä (tämä on yksilöllistä, keskustele lääkärisi kanssa)
– Et tee fyysisesti raskasta työtä tai urheile kilpatasolla tai muuten hyvin runsaasti
– Sinun ruokavalion perusasiat ovat kunnossa: suht järkevää syömistä, kasviksia reilusti, proteiineja ja hiilihydraatteja laadukkaasti. Tämä ei ole ihmedieetti, jossa syödään vähän 2 päivää viikossa ja muuten vedetään pizzaa. Tai että tankkaat 8 tunnin aikana, mitä kikinä kaapista löydät ja olet 16 h syömättä. Ei se niin mene.
– Sinulla EI ole syömishäiriötä, ahmimistaipumusta (ei myöskään hoidettua syömishäiriötä)
– Tavoitteena on kohtuullinen painonpudotus tai paino jumittaa, vaikka elämäntavat ovat muuttuneet.

Paasto ei sovi tai on syytä keskeyttää, jos 
– Sinulla on syömishäiriö!
– Sinulle tulee ahmimista välipäivinä
– Olosi on kestämätön  paaston aikana
– Sairastat sairautta joka kulkuun paasto voi vaikuttaa heikentävästi
– Jotain muuta poikkeavaa ilmenee


Minut tulokset, kiinnostaako?

Paino: – 3,5 kg 
Vyötärö: – 3 cm
Rasva%: noin  -3%yksikköä (hankalaa mitata kun nestetasapaino vaikuttaa niin kovasti)

Paastopäivän jälkeisenä aamuna toki lukemat olivat alhaisemmat, mutta nämä luvut ovat sitten normaalipäivän jälkeen. 


Tästä jatketaan eteenpäin, mutta nyt arrivederci! Lähden syömään hyvää ruokaa, nauttimaan Toscanan lämmöstä ja rennosta lomasta. Toivotan teille leppoisaa lomaa ja mieluisia kesäretkiä!

PS. Sain innostettu muutaman kollegan (ravitsemusterapeutteja ja lääkäri) mukaan ja heidän kokemukset olivat vain positiivisia. Ehkä heistä joku uskaltaa tulla kertomaan.