Uusimmassa Sara. -lehdessä oli artikkeli lihavuusleikkauksen läpikäyneestä naisesta, eräästä Liisasta. Juttu oli mielenkiintoinen ja kertoi yhden ihmisen historiaa ylipainoisena. Tarina oli melko tuttu ja samankaltaisia kuulen usein vastaanotolla. Valitettavasti näissä tarinoissa harvoin terveydenhuollon edustajat saavat positiivista palautetta. Sara. -lehden juttu ei ollu poikkeus. Lukiessani juttua, minulle tuli tosi pahamieli ja mietin, miten paljon pahaa yksittäiset kommentit painosta tai laihduttamisesta voivatkaan saada aikaan. Kun tuijotamme senttejä, taulukoita ja millimooleja, unohtuu asiakas ja kokonaisuus. Tässä lehtijutussa Liisa oli kohdannut ravitsemusterapeutin vuosi leikkauksen jälkeen, eikä tapaaminen ollut kovin kannustava.
”Vuosi sitten kävin vuositarkastuksessa, jossa minut punnittiin. Ravitsemusterapeutti laski,että kiloja on pudonnut 17, ja puhkesi päivittelyyn: ” Voi, eihän tämä olekaan puolen vuoden tulos vaan vuoden”, hän taivasteli leveällä itämurteellaan. ”Tämä leikkaushan on epäonnistunut.”
Luin kohdan monta kertaa. Mietin, mitähän kollega tällä kommentilla tavoitteli. Jatkoin lukemista:
”Istuin häntä vastapäätä melko tyrmistyneenä. Tiesin toki, etten ollut yltänyt samanlaisiin fantastisiin tuloksiin, joista laihdutusleikatut toisilleen kertovat, mutta yritin puolustella itseäni. (Hyvä minä!) Kysyin, eikö laihtujan lähtöpainolla ollut merkitystä. Eikö tuo 17 kiloa ollut ihan kelpo suoritus, kun ylipainoa on 40 kiloa – ei 80 kuten monilla muilla? Ja enkö laihtuisi edelleen? Ei, sanoi tämä asiantuntija. Olin menetetty tapaus”.
Luin tämänkin kohdan uudestaan. Mietin, miten itse olisin toiminut tilanteessa. Olen tavannut kymmeniä lihavuusleikkaukseen pyrkiviä ja leikattuja. Taustat ja syyt leikkaukseen ovat erilaisia, mutta kyllä jokainen ajattelee, että leikkaus on se viimeinen keino ja moni myös pelkää, ettei nytkään onnistu. Epäonnistuneet laihdutusyritykset ovat jättäneet jälkensä. Jos joku vielä kertoo leikkauksen jälkeen, että ”tässäkin epäonnistuit”, vaikuttaa se varmasti itsetuntoon ja jatkoon. Tässäkin jutussa ravitsmusterapeutin lause kulki mukana elämässä, ja vaikka hän laihtui vielä ja kahden vuoden päästä oli laihtunut 30 kg, epäonnistumisen leima oli annettu. Lihavuusleikkauksien onnistumista todella mitataan laihtumistuloksen perusteella, mutta pitääkö se ilmoittaa noin asiakkaalle? Onneksi asiakas itse ymmärsi kehua itseään, vaikka se olisi ollut ravitsemusterapeutin tehtävä löytää tilanteesta positiiviset puolet.
Valitettavasti tämä tarina ei ole ainutlaatuinen terveydenhuollossa. Mutta yleensä palaute on tullut hoitajalta tai lääkäriltä, minut yllätti se, että ravitsemusterapeutti ei osannut katsoa kokonaisuutta ja kohdata ihmistä. Hän jäi kiinni kiloihin, sentteihin ja raja-arvoihin. Olen aina luottanut kollegoihin, että ymmärrämme kokonaisuuden. Toki tälläkin tarinalla on toinen kertoja ja kokemus, mutta joka tapauksessa asiakkaan kokemus on se joka ratkaiseen. Asiantuntijoiden pitää miettiä, mitä suustaan päästää. Sillä se pienikin kommentti tai huomautus jää mieleen ja vaikuttaa toimintaan. Erityisen vaarallista on kommentoida lapsen pyöreyttä, painoa tai pulleaa mahaa, ne jäävät mieleen ja vahvistuvat, vaikkeivät totta olisikaan.
Liisalle haluaisin lähettää lämpimän halauksen ja kiitoksen, että jaot tarinasi. Toivon, että moni muukin ammattilainen lukee tarinan ja miettii sanojaan ja toimiaan, kun vastaanotolla seuraavan kerran istuu asiakas, joka on ylipainoinen.
