Olen viime viikkoina palannut perusasioiden äärelle ja lukenut Marion Nestlen kirjaa Why calories count? Kirjassa on tuttuja perusasioita opinnoista, eikä siis periaatteessa mitään uutta ja mullistavaa. Mutta olen työssäni ja viimeaikaisissa lisäkoulutuksissa syventynyt  pitkälle käyttäytymistieteen, ihmisen mieleen ja motivointipsykologian puolelle, joten on todella mielenkiintoista ja innostavaa lukea taas perusjutuista: kaloreista, energiasta, miksi lihomme ja laihdumme. Olen saanut kirjasta monta ajatusta ja kirjoituksen aihetta.   Olen myös aina ollut oikeasti huono kaloreiden laskemisssa, enkä ole pitänyt niitä kovin tärkeinä osatakkaan. Tämänkin takia jo kirjan nimi houkutti, ja koska kirjoittajat ovat pitkänlinjan, arvostettuja professoreja, joten ajattelin, että   minulla saattaisi olla opittavaa. 

Melko alussa kirjaa oli luku, joka vahvisti, että kirja on minua varten. Nimittäin kalori ja sen määritelmä. Olen saanut palautetta, että puhun yleisesti kalorista, enkä täsmällisesti kilokalorista. Tai oikeastaan pitäisi puhua kilojouleista, joka on kuitenkin tarkka mittayksikkö toisin kuin kalori. Amerikkalaisetkin ravitsemustieteilijät puhuvat sekaisin kaloreista ja kilokaloreista, lisäksi he ovat vielä keksineet oman yksikön Calories eli kirjoittavat kalorin isolla ja käyttävät siitä Cal lyhennettä. Kirjassa kerrotaan, että onkin olemassa ravitsemustieteilijän kalori ja kemistin kalori, joissa on siis 1000 yksikön ero. Eli kun ravitsemusterapeutti puhuu kalorista hän tarkoittaa kilokaloreita. Sekavaa. Kyllä. Mutta aion jatkossakin puhua kaloreista, kun tarkoitan kilokaloreita. Jouleista ei aio puhua edelleenkään, vaikka pitäisi, uusi sukupolvi voi sitten nauraa minulle, kun olen niin vanhanaikainen.

Kaloreita miettiessä, moni asiakkaistani kokee, ettei energiatasapaino toimi reilusti ja tasapuolisesti: heillä itsellään paino nousee muita nopeammin ”kun vain katsonkin pullaa, niin paino nousee”, kun taas naapuri, työkaveri tai puoliso voi syödä ”mitä tahansa eikä liiku yhtään” ja paino pysyy samana. Totuus on todellakin se, että toiset lihovat helpommin kuin toiset, mutta mistä tämä johtuu? Aineenvaihdunta?  Liikunta? Ravintoaineiden imeytyminen? Why calories count? -kirjassa kerrottiin Maya Klinikalla tehdystä tutkimuksesta, jossa pyrittiin selvittämään tätä mysteeriä. Tutkimuksessa oli mukana 16 miestä, jotka söivät joka päivä 1000 kcal ylimääräistä energiaa joka päivä 8 viikon ajan. Kaikkien paino nousi,  keskimäärin 5 kg, mutta joillakin paino nousi vain 1,5 kg ja toisten paino nousi 8 kg. Idettisiä kaksosia tutkittaessa huomattiin, että painonvaihtelut olivat merkittäviä kaksosparien välillä, mutta identtisten kaksosten kesken vaihtelu oli vähäistä. Tämä vahvistaa geneetikan merkitystä painonvaihteluihin. Maya Klinikan tutkijat  yrittivät löytää selitystä, miksi toisten paino nousi enemmän kuin toisten. Tutkimushenkilöiden perusaineenvahdunta ja energiankulutus mitattiin kaksoismerkatulla vedellä ja arvioitiin liikunnallista aktiivisuutta. Perusaineenvaihdunta tai liikunta eivät selittäneet lihomiseroja. Selvästi merkittävimmäksi selittäväksi tekijäksi nousi  liikehtiminen.  Tällä tarkoitetaan sitä kun toiset tuntuvat olevan jatkuvasti pienessä liikkeessä, joku kuvaisi sitä levottomuudeksi: naputetaan sormia pöytään, jalat heiluu, seistään kun voisi istua jne. En tiedä, mikä on tälle hyvä suomenkielinen nimi, mutta englanniksi se on  NEAT (non-exercise activity thermogenesis) kansanomaisesti fidgeting. Tutkimushenkilöiden erot liikehtimisessä oli 100-800 kcal välillä. Keskimäärin kulutus oli 330 kcal luokkaa. Tämä selitti siis eniten, miksi toiset lihoivat helpommin kuin toiset.

Vastaanotolla olen huomioinnut myös tämän asian. Moni ylipainoinen on todella rauhallinen ja istuu lähes paikallaan (toki poikkeuksia on) tuolissa. Tämä pieni liikehtiminen  näyttää olevan hyvin vahvasti geneettistä, mutta toisaalta, jotkut anorektikot opettelevat sitä, jotta kuluttaisivat enemmän. Tämä on tietenkin surullinen esimerkki, mutta voisko liikehtimistä opetella kohtuullisella tavalla? Tämä on varmasti sitä, mitä olet kuullut ennenkin: kävele portaat kun on mahdollista, nouse työpöydän ääreltä lukemaan tai siirrä printteri kauemmaksi, seiso tai kävele kun puhut puhelimessa jne. Kuten tutkimusesimerkistä voidaan todeta, mikroliikkumisen merkitys painonhallinnalle voi olla suurempi kuin ns. kuntoliikkumisen.

Minä kuulun näihin liikehtijiin, jotka sätkivät jatkuvasti, liikun yölläkin ja pyörin lakanat rullalle. Puhuessani kädet viuhuvat ja vähintään revin lautasliinaa palasiksi, jos en muuta keksi. Kuljen aina portaat, kävelen mielummin seuraavalle pysäkille kun seison odottamassa bussia/ratikkaa ja seison mielelläni, koska joudun istumaan niin paljon. En tee tätä tietoisesti lisätäkseni kulutusta, vasta viime vuosina olen edes tiedostanut asiaa.   Seuraavan kerran kun sinua ärstyttää oman lapsesi, työkaverisi tai puolisosi ”turha touhuaminen”, ajattele että se voi olla hyväksi hänen painonhallinnalleen.