Aurinko, lämpö, loma ja jäätelö. Tämä yhdistelmä tuo minulle hymyn huulille ja ihania mielikuvia. Viime viikkoina olen huomannut, että monelle sama mielikuva lisää syyllisyyttä. Auringon ja lämpimien kelien myötä useimmat meistä haluavat syödä jäätelöä ja kun samaan aikaan toiveena on painon lasku, yhdistelmä aiheuttaa syyllisyyden tunteita. Eräskin asiakkaani tunnusti melkein ahdistuneena, että hän on syönyt ihan joka päivä jäätelöä. Minä tietenkin kysymään, että minkälaista jäätelöä? Asiakkaan ahdistuksesta päätelleen, arvelin, että ainakin litra päivässä on pitänyt mennä. Mutta syyllisyys oli noussut päivittäisestä mehujäästä (!). Keskustelimme lisää asiasta ja pohdimme, että olisiko tämä asia todella painonhallinnan ja laihtumisen esteenä. Kuten voitte arvata, vastaanotolta lähti helpottunut henkilö. Kun olin käynnyt viikon aikana monta tämän kaltaista keskustelua, jäin miettimään, miten vahvassa syyllisyys syömisestä on. Syyllisyys ja epäonnistumisen tunne syntyy todella vähästä: kun syö pari jäätelöä viikosssa, perjantai illan viinilasillisesta tai joskus ihan vaan synttärikakusta ja vaaleasta leivästä. Usein asiakaskohtaamisissa, minun tärkein tehtävä onkin osoittaa asiakkaalle hänen onnistumisensa ja auttaa häntä oivaltamaan, että kokonaisuus on oikeasti kunnossa. Moni vaatii itseltään liikoja ja toisaalta, ei huomaa, että oikestaan lähes kaikki on todella hyvin. Onko tämä kulttuuriasia, että näemme vain epäonnistumiset ja negatiiviset asiat? Vastaanotollani usein ensimmäisenä tulee puheeksi ne kerrrat, jolloin omasta mielestään asiakas ei ole onnistunut ja toisaalta saattaa jäädä mainitsematta ne lukuista kerrat, jolloin vallinnat ovat olleet viisaita ja kaikki on sujunut loistavasti. Mutta onneksi  moni asiakas onnistuu katkaisemaan tämän negatiivisuuden kierteen, ja on hienoa huomata kun he alkavatkin kertoa enemmän onnistumista ja hyväksyvät, että  ns. epäonnistumiset kuuluvat asiaan ja hyvään kokonaisuuteen. Mutta matka syyllisyydestä hyväksymiseen vaatii joskus hyvää ohjausta ja paljon aikaa sekä harjoittelua. Minulla on tällä viikolla ollut matkassa myös ravitsemustieteenopiskelija, jonka kanssa olikin mielenkiintoista havainnoida asiakastilanteita, joita hän oli seuraamassa. Hän kanssaan huomasimme, että moni koki epäonnistumista,  vaikka paino oli laskenut (joillakin todella paljon). Upeasta painonlaskusta huolimatta, he eivät olleet itseensä tyytyväisiä, vaan kokivat, että heidän olisi pitänyt olla tiukempia ja laihtua enemmän. Kun painon lasku oli tapahtunut suhteellisen helposti, ilman järjettömiä ponnisteluja, herää ehkä ajatus, entä jos olisi ollut tiukempi, olisinko laihtunut enemmän? Tämä siitäkin huolimatta, että ohjauksessa on painotettu kohtuullisia omaan arkeen ja muuhun elämään sopivia muutoksia, pienienkin muutosten merkitystä hyvinvointiin ja lisäksi jokainen on kertonut, haluaa pysyvää painonhallintaa, ei  vain laihduttamista keinolla millä hyvänsä. Luulen, että malli nopeasta laihtumisesta on niin vahvassa, että vie todella aikaa ennenkuin mieli taipuu mukaan.

Hyvin vahvassa tuntuu olevan myös ajatus, että jos haluaa hallita painoa tai laihtua, pitäisi syödä 100 % terveellisesti. Ymmärrään hyvin, mistä tämä ajatus kumpuaa. Ei tarvitse kuin hiukan surffailla netissä, lukea lehtiä, keskustelupalstoja ja erilaisten terveysgurujen ohjeita. Valitettavasti monen terveydenhuollon ammattilaisenkin ajatusmaailma ei minusta tue pysyvää ja elämään sopivaa painonhallintaa.  Jos laihdutusajatus on todella tiukassa, ja saattaa käydä samoin kuin eräälle asiakkaalleni, joka laihtui 10 kg, syömällä säännöllisesti, lisäämällä kasvisten käyttöä ja liikkumalla enemmän lastensa kanssa. Seurantakäynnillä hän kertoi upeista muutoksista arjessa sekä loistavasta painonlaskusta ja samaan hengen vetoon kysyi: -Pitäiskö nyt sitten alkaa laihduttamaan?