Viimepäivinä on jälleen nostettu uutisiin suomalaisten lihavuus ja eteenkin lasten ja nuorten kasvavasta ylipainosta ollaan huolissaan.  Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos on käynnistänyt Kansallisen lihavuusohjelman. Ohejlman tavoitteet ovat kunnianhimoiset:

Ohjelman päätavoitteena on väestön lihomiskehityksen kääntäminen laskuun. 
Tavoite toteutuu, jos
  • entistä harvemmasta lapsesta ja nuoresta kasvaa lihava aikuinen
  • aikuisille tyypillinen iän myötä tapahtuva lihominen pysähtyy
  • lihavuuteen liittyvien sairauksien vuoksi korkeassa riskissä olevat laihtuvat tai eivät liho edelleen.

Kansallisen lihavuusohjelman kumppaneiksi kutsutaan laajasti yhteiskunnan tahoja, erityisesti kansanterveys- ja liikuntajärjestöjä, päättäjiä, kuntia (terveydenhuolto, varhaiskasvatus, opetustoimi, liikuntatoimi, yhdyskuntasuunnittelu) sekä kauppaa, teollisuutta ja mediaa. Kumppaneilta toivotaan sitoutunutta yhteistyötä väestön lihavuuden ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.

Kovasti siis yritetään vaikuttaa siihen, etteivät lapset ja nuoret lihoisia enempää ja olisivat normaalipainoisia aikuisia. Vaikka minussa pessimisti herää, haluan siitä huolimatta uskoa, että tämä hanke onnistuu – edes osaksi, saavuttamaan tavoitteensa. 

Mutta mitä tapahtuu samaanaikaan lasten arjeessa? Minusta tuntuu, jotenkin irvokkaalta, että samaan aikaan meilliin tuli viesti vanhempiantoimikunnan aktiiveilta ja he ovat päätäneen kerätä rahaa luokalle myymällä keksi- ja karkkilaatikoita! Ylipäättään inhoan tätä rahankeräystapaa, jossa käytännössä yritetään tyrkyttää lähipiirille, sukulaisille, työkavereille ja naapureille ostettavaa, jotta nuppunen pääsee leirikouluun, turnaukseen tai johonkin muuhun mukavaan juttuun. Sivumennen: oletteko muuten laskeneet, miten suuri osuus rahasta menee firmalle, joka tätä businesta pyörittää? Pieni gallupkierros osoitti, että kovin usein perhe itse ostaa ison kasan tuotteita, kun ei kehtaa palauttaa kaikkia laatikoita. Tiedän, että moni myy myös sukkia, vessapaperia ja muuta epälihottavaa, ehkä sen voisin vielä sulattaa, mutta isoja laatikoita keksejä, suklaata ja karkkia, ei pysty. Minä olen aika liberaaliravitsemusterapeutti: lapseni saavat syödä hampurilaisia, mässyä viikonloppuisin ja sokerijogurttejakin on jääkaapissa, mutta huomasin, että tässä asiassa tuli raja vastaan, etten vaan voi myydä isoja karkki- ja keksilaatikoita, samalla ymmärtäen, että se lisää taatusti epätervellistä syömistä. En pysty toimimaan niin vahvasti arvojeni  vastaisesti.  

Minustakin on kivaa,  että lapset saavat tehdä mukavia asioita yhdessä ja siihen tarvitaan rahaa. Ilmeisesti suoraan ei vanhemmilta voi pyytää, koska kaikki eivät ole silloin samalla tasolla? Voisko rahaa kerätä siten, että summan saan määrittää itse, ja tilittää vaikka 3 euroa kuussa? Väitän, ettei tämä myyntityökään ole ihan kaikikille yhtä helppoa. Jos rahaa ei saa (saako, en tiedä?) laittaa suoraan luokan tai joukkueen tilille, niin eikö edelleen voida pitää diskoja ja myyjäisiä? Niissä sentään on yhteisöllisyyttä, vanhemmat tapaavat toisaan (mikä on niin tärkeää lasten hyvinvoinnin kannalta, että vanhemmat tuntevat toisensa) ja discossa edistetään myös liikkumista, jos vaikka myydänkin muffinseja. Tulonjakopolitiikkakin on aika paljon edullisempi lapsia ajatellen: mokkapalojen raaka-aineet  ei kovasti maksa, ja voittoa jää enemmän. 


Vaikka tämä keksien- ja karkkien myynti voi tuntua ihan naurettavan pieneltä jutulta, on se minusta vaan niin, että pienistä puroista kehittyy iso joki. Jos oikeasti haluamme, että meidän lapsemme voisivat hyvin, olisivat normaalipainoisia ja hyvinvoivia, tarvitaan julkisten toimijoiden lisäksi kovasti meidän vanhempien ja aikuisten panostusta.  Ja toiminta alkaa ihan pienistä asioista tai isoista karkkilaatikoista.





PS. Hiukan aihetta sivuten, käykää kurkkaamassa, miten HopLop lasten liikuntaleikkipaikka edistää lasten terveellistä syömistä.