Hesarissa oli juttu, jossa kerrottiin Bulletproof kahvista eli ns. rasvakahvista. Eräs kollega oli linkannut sen seinälleen ja muutama ravitsemusterapeutti minun kanssani kommentoi melko inhonsekaisin tuntein. Arvaatte varmaan, ettei kukaan ollut valmis vaihtamaan aamukahvin rasvatonta maitoa tähän hyvää tekevään herkkuun. Minä muuten kuulun liikkeen äärilaitaan ja käytän kahvissani kevytmaitoa, mutta siinä meneekin kahvini rasvaisuuden raja. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Tuomioni oli lyhyesti MP eli maistamatta p*skaa. Ihan vain mielikuvien perusteella, olin luonut mielipiteen ja päättänyt tuomita tämän huonona vaihtoehtona. Koska omaan ajatus- ja arvomaailmaani ei vaan moinen litku istu, oli helppo luoda mielipide asiasta.
 |
| Kokeilin joskus kookosrasvaa kahvissa, en ihan osannut sekoittaa. |
Yksi terveellisen ruokavalion merkki on joustavuus, ettei aseta liian tiukkoja rajoja omalle syömiselle. Kehotan asiakkaitani joustamaan syömisessä, tutustumaan uusiin makuihin uteliaasti ja mylläämään ajatusmaailmaa. Mutta olenko itse valmis kokeilemaan jotain aivan uutta ja omaa arvomaailmaa järisyttävää kuten vaikka voikahvia. Aika heikosti. Se on toisaalta ihan luonnollista, mutta jäin miettimään, mikä on sitä sopivaa ja hyvää joustoa? Kuka määrittää, mikä on normaalia syömistä ja mikä ihan järjetöntä tarkkailua ja neuroottista?
Oikeastaan minun joustavuuspohdiskelu oli alkanut jo viikonloppuna, kun monen tekijän summana lounas viivästyi pahasti ja perheessä alkoi olla nälkäkriisi käsillä. Koko perheen yllätykseksi ehdotin, että haetaan burgerit mukaan paikallisesta pikaruokapaikasta. Perheeni ilmeistä ja reaktiosta päättelin, että olin ehdottanut jotakin todella ihmeellistä. Kukaan ei varmasti muista, milloin viimeksi suustani on kuulunut jotakin tällaista. Tokikaan en ole niin tiukkis, etten antaisi lasteni koskaan syödä hampurilaisia, mutta yleensä he käyvät joko kavereittensa kanssa tai sitten joissain erikoistilanteissa. Ennenkuulumatonta oli, että korvaisimme viikonloppuaterian mukaan otetuilla burgereilla. Samalla kun puhuin perheelle, ymmärsin, ettei tästä ole paluuta ja mietin, että mitähän minä söisin. Toinen lapsista luki ajatukseni ja sanoi ääneen: – Sähän voit äiti syödä vaikka salaatin. Niinpä, en pidä hampurilaista yhtään, en niiden mausta, enkä varsikaan siitä olosta vastassa ja suolistossa, joka niistä seuraa. Mutta pitäisikö minun tässä olla joustava? Onko ruokavalioni liian tiukka, jos en syö hampurilaisia niin kuin muu perhe? Kun menin ostamaa hampurilaisia, en vaan pystynyt ostamaan itselleni mitään, en vaikka oikeasti yritin. En vaan löytänyt yhtään mitään syytä, miksi söisin hampurilaisen, josta ei pidä ja joka tekee oloni tosi kurjaksi. Onneksi muistin, että kotona oli edellisen päivän ruokaa sen verran jäljellä, että saisin siitä itselleni ruuan. Kotona söimme yhdessä ruokapöydän ääressä onnellisena: lapset hampurilaisiaan, ranskalaisiaan ja nuggettejaan ja minä omaa ruokaani. En kuitenkaan voinut välttyä ajatukselta, onko minun ruokavalio nyt joustamaton? Omasta mielestäni ei, sillä syön juhlissa hyvinkin vapautuneesti (tosin vatsaani kuunnellen). Joustan myös viinin juonnissa, levonnaisissa, jäätelössä, suklaassa ja lakuissa. Joustan silloin kuin haluan joustaa, mutta on myös monia tilanteita, joissa en ole valmis tinkimään hyvästä, laadukkaasta ruuasta. Olen mielummin syömättä, kun syön huonoa ruokaa. Haluan itse päättää, mitä syön ja en kestäisi, jos joku tulisi kertomaan, mikä on sopivan rentoa syömistä.
Kuka sitten määrittää, mikä on joustavaa ja riittävän rentoa syömistä? Tarkoitetaanko joustavalla syömisellä sitten sitä, että minun pitää toimia arvojeni vastaisesti? Jos joku haluaa noudattaa vaikka paleodieettiä ja se on hänelle tärkeä asia ja hyvä tapa elää, pitäisikö hänen todistaa joustavuutensa syömällä pullaa tai ruisleipää muutaman kerran kuukaudessa? Siitäkin huolimatta, ettei hänen niitä tee mieli, eikä niistä tule mitenkään hyvä olo? Tai pitäisikö vegaanin syödä välillä lihaa, jottei menisi liian tiukaksi? Entäs sitten syömishäiriöt, silloinhan mieli on niin solmussa, että on vaarallista kuunnella itseään tai muuten ruokavalio kapenee entisestään? Joustavuus on kovin henkilökohtaista ja jokaisella on omat rajat syömisen suhteen ja toisten on syytä harjoitella joustoa oikein tosissaan ja joidenkin on ihan hyvä miettiä, onko joustoa ihan liiaksikin.
Ehkä seuraavan kerran kun arvioimme tai ihmettelemme jonkun muun valintoja, kannattaa ensin miettiä, miten rajoittunut itse olen. Minä pidän itseäni sen verran täysjärkisenä, että voin valita syömiseni ihan itse. Enkä aio pyytää muitakaan joustamaan, jos se on vastoin heidän arvomaailmaan. Jatkoissakin minun voikahvini päätyy sokerin kanssa mokkapalojen kuorrutteeseen. Mutta lupaan ainakin kerran maistaa voikahvia, ennekuin arvioin onko se hyvää vai pahaa.
