Lomat ja kesä alkavat olla loppusuoralla ja mikäli sosiaaliseen mediaan on uskominen, töihin ja arkeen paluu usein ahdistaa. Olen miettinyt itsekin, miten loman hyvän fiiliksen saisi säiltytettyä mahdollisimman pitkään arjessa. Itselleni tärkeää ovat loman hitaat aamut. Vaikka olen aamuvirkku, pidän siitä, ettei minun täydy sännätä heti liikkeelle. Aamukahvi, meditaatio, keskustelut puolison kanssa ja aamiainen tuntuvat aidosti luksusasioilta. Tykkään myös harrastaa liikuntaa aamupäivästä ja jättää illat rennolle oleilulle tai arjen hommille. Olen kesän aikana tehnyt muutoksia työelämässäni ja nämä hitaat aamut ovat ensi syksynä mahdollisia lähes joka aamu. Minulla on mahdollisuus vaikuttaa työpaivääni siten, että aloitan vastaanotot vasta hieman myöhemmin, ja se mahdollistaa paitsi hitaat aamut myös liikunnan harrastamisen ennen työpäivää. Vuosia ajattelin, että aamuvirkkuna menen ajoissa töihin ja sitten ajoissa pois. Käytännössä olin tilanteessa, jossa menin ajoissa paikalle ja myöhään pois. Pitkään olin kiiressä, näkemätä tilannettani ja mahdollisuutta muuttaa asiaa. Muutama vuosi sitten tein jo muutoksia ja nyt tänä syksynä työviikko rakentuu kokonaisuudessaan siten, että se edistää hyvinvointiani laajasti. Olen vasta viime aikoina ymmärtänyt, että tarvitse todella paljon palautumista ja yksinoloa. Tämäkin aika on kalenteroitava, muuten kaikki muu tärkeä täyttää päiväni. Kalenterini rakentuu sitten, että minun liikuntaharrastukset, jooga ja palauttavat ajat ovat yhtä tärkeitä kuin lasten harrastukset ja työjutut. Varaan aikaa enemmän siirtymiin ja kalenterissa on viikossa 1-2 arkipäivää ihan tyhjää, kaikelle sille, mikä tulee lyhemmällä varoitusajalla tai vaatii muuten enemmän aikaa ja luovuutta. Koska suhtaudun työhöni intohimolla ja innostun helposti (olen kiitollinen ja onnekas, kun minua pyydetään mukaan), samalla minun on jatkuvasti huolehdittava, että voimavarani riittävät ja akut latautuvat ihan joka päivä. Jostain luin, ettei kiinnostava ja innostava työ stressaa tai uuvuta, mutta voin kerto, että ihan varmasti uuvuttaa, kun kaikkea ihanaa on liikaa.
Tiedän, ettei useimmilla ole mahdollisuutta samaan kuin minulla, mutta olisiko jotankin sellaista tehtävissä, joka toisi loman ja arjen lähemmäksi toisiaan? Mitkä lomalla iloa ja nautintoa tuovat asiat voisivat olla mukana myös arjessa? Mitä voisi jättää pois, jotta arki toimisi paremmin? Millaisiin muutoksiin olisi mahdollisuus nyt ja voisiko nyt tehdä jotain, jotta vuoden tai pari päästä tilanne olisi parempi? Miten arjessa huolehdit kaikkein tärkeimmästä eli omasta jaksamisesta ja voimavarojen riittävyydestä? Liian usein kuulen, miten viikko töissä on jo kuitannut kuukauden kesäloman. Se on surullista kuultavaa. Toivosin, että jokaisella olisi arki, mikä ei kuormittaisi kohtuuttomasti, eikä elämää elettäisi vain lomasta lomaan. Ja jos arkeen paluu on mahdottoman hankalaa, voisiko olla tarpeen pysähtyä miettimään, mikä siinä arjessa niin mättää? Olisiko kuitenkin asioita joihin voit vaikuttaa ja muuttaa?
Aurinkoista arkea 🙂