Kesällä kuulen monen suusta, ettei lämpimällä maistu ruoka ja päivällä aterioiti jää vähälle ja sitten illalla tankataan. Minulla on taas ruokahalua oli helle tai pakkanen. Vietin ensimmäisen kesälomaviikon mökillä, jossa ei ollut kelloa seinällä, en pitänyt kelloa myöskään ranteessa ja kännykkäkin lojui yleensä jossain muualla kuin minä. Mutta sisäinen kelloni kertoi minulle, milloin oli lounasaika, tarve välipalalle ja ilta-aterialle. Olen aiemminkin huomannut, että kehoni viestii säännöllisesti ruuan tarpeesta, mutta mökillä tajusin, että kehoni todella toimii kuin kello. Aamulla minulla ei ole heti nälkä, juon mukin maitokahvia ja ehkä tunnin sisällä heräämisestä syön jotain, jogurttia, rahkaa ja pähkinöitä tai harvemmin leipää. Kello 11.30 minulle hiipii nälkä, joka puoleen päivään mennessä on kova, niin että mahassa (ja päässä) tuntuu. Saatan olla hyvinkin keskittynyt tekemisen ja nälkä keskeyttää toiminnat. Viikon aikana oikeen nauratti, kun kävin katsomassa kelloa nälän tullessa ja hyvin tarkkaan se oli 11.30. Seuraavan kerran nälkä tulee, hiukan lounaan koosta ja laadusta riippuen, klo 14.00-15.30 välillä. Jos lounaalla on ollut riittävästi energiaa ja proteiinia, pärjään pidempään. Mutta vaikka kesäkeitolla ja ruisleivällä nälkä tulee jo kahdelta. Välipalaksi ei riitä mikään makea juttu, jos kahvin kanssa erehtyy syömään pullaa, pitää heti kohta syödä jotain. Seuraavaksi nälkä kolkuttelee noin 17-18 välillä taas riippuen moneltako oli välipala ja millainen se oli. Tämän jälkeen nälkä ei näyttele niin kovaa roolia ja illalla minun onkin vaikea välillä arvioida, onko minulla nälkä vai mieliteko. Joudun enemmän itse pohtimaan, kannattaaako syödä, muuten päivän aikana kaikki on harvinaisen selvää.
Nälkääni vaikuttaa myös ruuan määrä ja ennenkaikkea laatu. Proteiinia pitää olla reilusti, rasvaakin kohtuudella ja hiilihydraatteja kohtuullisesti ja viljatuotteita vähän. Minun on turha syödä vaaleahkoa leipää, kevyin päällysteni, sillä niillä nälkä ei lähde tai tulee heti takaisin. Hedelmä yksin aiheuttaa lähinnä nälkää ja sokeripitoiset jutut tuntuu oikein laukaisevan nälän. Itse ajattelen, että minulla verensokeri nousee ja laskee erityisen tehokkaasti tai ainakin minulla on voimakkaita tuntemuksia siitä.
Lapsistani toinen on minun kanssa nälän suhteen samanlainen. Esimerkikisi juhlissa tai kylässä, jossa tarjoilut on ns. kahvipöydästä, tiedän jo etukäteen, että poika tulee noin klo 17 kertomaan, että hänellä on nälkä. Ei auta että hän on syönyt kaikenlaia herkkuja. Minulle on joskus soitettu töihin hakemaan poika kotiin päiväkodista, kun hän on varmaan kipeä, kun istuu lakananvalkoisena odottaen ruokaa. Ei hän ollut kipeä, niukka aamupala ei vaan ollut riittänyt ja poika koheni kotona lautasellisella pinaattikeittoa. Sama poika on nyt koululainen ja hänen on vaikea pärjätä kouluruualla, siinä kun on tunnetusti vähän rasvaa ja proteiinia. Muuten todella rauhallinen poika muttuu nälän myötä ärtyisäksi ja itkuiseksi. Kerrotaan vielä, että toinen lapseni voi hyvin olla syömättä ”pitkiä aikoja”, ja vaikka leikkiessä nälkä unohtuu helposti. Hänestä ei myöskään tule kiukkuista nälän myötä, hän kyllä saattaa sanoa, että nyt on niin nälkä että mahassa tuntuu.
Säännöllisestä nälästä on arjessa harvoin haittaa, mutta matkoilla tai muualla, jossa ruokaa ei ole saatavilla, on välillä haastavaa tai oikeastaan rasittavaa. Lähipiirini on toisaalta oppinut, että Anetelle välipalaa, muuten ei kellään ole kivaa. Nykyään osaan tosin hillitä tunteitani, mutta pahaolo ja heikotus tulevat vaikka mielentaitoja osaisinkin käyttää. Itseäni ärsyttää suunnattomasti, että nälkä hallitsee minua aina. Pähkinät ja mantelit ovat minun pelastajani, niitä saa nykyään joka paikaista ja niiden syöminen ei aiheuta kovin suurta huomiota. Tosin olen huomannut, että ruokarytmini tulee ilmi uusillekin matkakumppaneille viimeistään toisena matkapäivänä.
En tiedä, olenko ollut jo lapsena kuten poikani vai olenko opettanut itseni tähän rytmiin. Luultavasti minulla on ollut säännöllinen luontainen rytmi ja olen sitä toiminnalla vahvistanut. Tosinkin olisin voinut vahvistaa. Mutta itse pidän säännöllistä syömistä syömisen hallinnan kannalta merkittävänä asiana ja siksi kannustan myös asiakkaitani harjoittelemaan rytmiä. Toisille luontainen nälkä syttyykin lyhyen ”rytmiin pakottamisen” jälkeen ja toiset kertovat, ettei nälkää kuulu vaikka on jo pidempään harjoitellut. Luulen, että toiset ovat niitä metsästäjiä, joiden on ollut pakko sietää epäsäännöllisempää ateriarytmiä ja me toiset olemme niitä, jotka ovat kotiluolassa saaneet syödäkseen säännöllisesti.
