Kevät on monelle siitepölyallergiselle kurjaa aikaa ja herkimmät ovatkin jo ottaneet allergialääkkeet käyttöön. Leppä kukkii jo Länsi-Suomessa ja siitepölytiedoteesta voi seurata, miten tilanne muuttuu. Allergia ja astmaliiton mukaan suomalaisista noin 20 prosenttia on siitepölyallergisia. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo. Koivun siitepölystä oireita saa noin 15, heinistä 10 ja pujosta noin viisi prosenttia väestöstä.
Siitepölyallergiaan voi liittyä myös ruoka-aineallergiaa, puhutaan ristiallergiasta. Noin 70 % koivun siitepölylle allergisista ja noin 20 % muista siitepölyallergisista saa oireita ruoka-aineista. Tuoreet hedelmät, juurekset, vihannekset ja mausteet aiheuttavat enimmäkseen kosketusoireita: huulten, suun, nielun ja korvien poltetta ja kutinaa, mutta myös nuhaa, astmaa ja anafylaksiaa. Kasvikset aiheuttavat myös vatsakipuja, turvotusta ja ripulia. Pähkinät, kiivi ja selleri ovat aiheuttaneet vakavia reaktioita.
Mitä voimakkaampi oirehdinta on siitepölylle, sitä todennäköisemmin oireita saadaan myös ruuasta. Kolmannes koivuallergisista saa oireita kasviksista ja hedelmistä, jopa 90 % saa oireita pähkinöistä ja jotkut myös mausteista.
Tyypillistä on, että reagointi ruoka-aineille on voimakkaampaan siitepölyaikaan, kun taas talvella oireita ei välttämättä tule. Olen huomannut myös, että esimerkiksi omenassa oireisiin vaikuttaa lajike. Joidenkin kasvisten ja hedelmien allergeenisyyttä vähentää kypsentäminen, pakastaminen ja muu käsittely, kun taas pähkinöiden ja mausteiden allergeenisyys saattaa jopa lisääntyä kuumennettaessa.
Kenenkään ei tule varmuuden vuoksi jätää kaikkia mahdollisesti oireita aiheuttavia ruokia pois ruokavaliosta, vaan yksilöllisesti kokeilla, mitkä aiheuttavat oireita.
Koivun siitepölylle allergiset saattavat saada oireita:
- omena, kirsikka, persikka, luumu, päärynä, nektariini, kiivi, ananas, mango, passionhedelmä, viinirypäle, porkkana raakana, selleri, peruna raakana, fenkoli
- hasselpähkinä, maapähkinä, saksanpähkinä, mantelit, marsipaani, kastanja
- seesamsiemen, auringonkukan siemen, pinjansiemen
- mausteet
- tomaatti, paprika
Heinien siitepölylle allergiset saattavatsaada oireita:
- vehnä, ruis, ohra, kaura, riisi, maissi, durra, raiheinä, kanarianhelpi
- herne, meloni, maapähkinä, soija, valkolupiini, tomaatti
Pujon siitepölylle allergiset saattavat saada oireita:
- selleri, persilja, palsternakka, valkosipuli, kamomilla, porkkana raakana, fenkoli
- hunaja
- siitepölyvalmisteet
- mausteet: anis, korianteri, kumina
Yleisimmin oireita aiheuttavat mausteet:
- pippurit, kaneli, curry-mausteseos, inkivääri, kumina, kurkuma, korianteri, sinappi
Omenalajike voi vaikuttaa oireisiin. Kotimaiset lajikkeet sopivat yleensä paremmin kuin ulkolaiset |
Läheenä käytin artikkelia Siitepölyyn liittyvä ruoka-aineallergia ja Allergia ja astmaliiton siitepölyopasta.
Jos mietit mitä siitepölyallerginen voisi syödä, käy kurkkaamassa kirjoitukseni siitepölyallergiselle sopivista kasviksista ja hedelmistä