Tammikuu lounaskeskustelut vaihtuvat väkisinkin syömisen hallintaa, laihduttamiseen ja erilaisiin -ton kuureihin. Eilen keskustelimme neuvosta, ettei ole viisasta kieltää itseltään herkkuja tai ruokia, joita todella tekee mieli. Mutta toisaalta kehotetaan sanomaan ei ja erottamaan arki ja juhla. Huomasimme, että meillä kaikilla on eri käsitys siitä, miten miellämme kieltäytymisen ja kontrollin. Myös asiakkaiden kanssa olen huomannut, Patrik Borgin käsite ”rento painonhallinta” on saanut melko erilaiset toiminta muodot, riippuen henkilöstä. Ajatus on loistava, mutta toiselle rentous tarkoittaa sitä, että syön kun tekee mieli ja mitä tekee. Ja niinhän se ei mene. Olemme kielen vankeja ja koska joka tilanteessa me emme voi määrittää jokaista käsitettä ja sanaa, neuvot, ohjeet ja keskustelu voidaan käsittää hyvin eri tavalla ihmisestä toiseen.
Totesimme lounaspöydässä, että jokainen meistä normaalipainoisista joutuu kieltäytymään ja rajoittamaan syömistä, jotta paino ei nousisi. Jos menisimme sen mukaan, mitä tekisi mieli, niin ruokavalio ei pysyisi ihan suosituksissa (oikeastaan ei sinne päinkään). Viimeksi eilen tosin luin Ravitsemuskatsauksesta, että syömisen rajoittaminen näyttää olevan hyväksi ylipainoisille tai lihaville, mutta normaalipainoisilla se näyttää olevan vain haitaksi. Kun sitten mietitään, mitä minä ajattelen syömisen rajoittamiselle, kieltäytymisellä ja kotrolloinnilla, luulen, että tutkijat ovat tarkoittaneet jotain muuta. Vesijuostessa työpäivän jälkeen oivalsin, että ehkä minä kuitenkin vain valitsen. Valitsen salaatin. Teen tietoisen valinnan, etten syö rahkapiirakkaa. Valitsen keiton hampurilaisen sijaan. Teen valinnan, etten syö suklaata tänään. Miksi valitsen? En ainakaan automaattisesti sisäisen kontrollimekanismin avulla, joka ymmärtää ”mikä minulle on hyväksi”. Valitsen tietoisesti ajatellen kokonaisuutta ja mikä minulle on tärkeää. Käytännössä minä rajoitan ruuan määrää ja laatua. Mietin päivittäin, mitä syön ja kuinka paljon. Valitsen ja mietin mikä on minulle hyväksi isossa kokonaisuudessa, en mene sen mukaan, mitä mieli halajaa juuri nyt. Jätän kaupassa suklaapatukan ostamatta, koska teidän että nyt minulla on nälkä ja ruoka odottaa kotona. Helppoa se ei ole, mutta pidän kädet tiukasti taskussa ja mietin mitä haluan todellisuudessa, tämän mieliteon takana. Eikö tämä ole kuitenkin sitä syömisen rajoittamista, kontrollointia, kieltäytymistä? On, mutta ehkä ero on terveen ja sairaan rajoittamisen välillä on se, että minä sallin itselleni herkkuja ajoittain, voin syödä juhlissa kakkua ja nauttia välillä siitä suklaasta. Onkin aika vaikeaa määrittää, mikä on viisasta rajoittamista ja milloin rajoittaminen menee yli. Tiedämme tutkimuksista, että kiellot toimivat psykologisessa mielessä huonosti. Sanavalinnat ovatkin tärkeitä. Jos kieltojen sijaan valitsee, tekee tietoisia päätöksiä, muuttuu toiminta myönteisemmäksi ja näin se saattaa olla muutoksen kannalta parempi juttu. Vaikka todellisuudessa valinnat tehdään samoin perustein kun kieltäytyminen ja kontrollointi.
Mielenkiintoista on myös miten silkka kieltäytyminen muuttuu. Aikoinaan nuorena söin lihapiirakoita, munkkeja ja viinereitä ihan hyvällä ruokahalulla. Ne oli hyviä ja ne maistui. Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei ne kuulu ainakaan ravitsemustieteen opiskelijan ruokavalioon ja kielsin ne itseltäni, vedoten terveellisyyteen (ja maineeseen ;)). Nykyään voin hyvin kieltäytyä kohteliaasti minulle tarjoittavista voitaikinaleivonnaisista ja munkeista, sanomalla, etten pidä niistä. En oikeasti pidä, mutta miksi en? Sisäinen puhe toimii, ensin olen ulkoisesti kontrolloinut ja vähitellen sen on kääntynyt sisäiseksi puheeksi ja nyt ollaan tässä. Olen kyllä kokeillut, että jos annan luvan, tykkäisinkö oikeasti näistä ”kielletyistä herkuista”. Täytyy sanoa, etten pysty syömään kokonaista munkkia ja Kuopion torin lihapiirakkaa, mutta kyllä ne maistuvat ihan hyvälle :). Edelleen en osta, enkä käytä, koska ei tee mieli, mutten voi sanoa, ettenkö tykkäisiä. Helposti voisin oppia myös haluamaan niitä oikein kovasti. Sisäinen puhe on aika vaarallista, sillä se vaikuttaa oikeasti.
Minusta tärkeää on myös, miltä valinnat tuntuvat. Jos kokoajan on sellainen tunne, että joutuu luopumaan itselle tärkeistä asiosta ja ruokailun on yhtä kiristystä, ei varmasti olla oikealla tiellä. Tässä tullaan taas aiheeseen, josta olen kirjoittanut ennenkin: sisäinen motivaatio, arvot ja tavoitteet. Valinnat ja kieltäymykset tuntuvat mielekkäiltä, jos ne tukevat itselle tärkeitä asioita ja niistä on hyötyä jollain muulla elämän osalla. Ulkopuolisen voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi fitnessurheilija syö niin yksitoikkoisesti ja on valmis luopumaan meidän mielestä monesta ihanasta asiasta. Mutta hän näkee varmasti asian hyvin toisella tavalla. Joskus minusta tuntuu, että on helpompi hyväkysyä eettisin perustein tehdyt ruokavaliorajoitukset (vaikka kasvissyönti), mutta muista syistä tehdyt tietoiset valinnat, vaikka hiilihydraattien rajoittaminen, on paljon vaikeampaa ymmärtää. Ulkopuolisen kannattaakin miettiä tarkkaan, ennenkuin arvosteleen toisen valintoja.