­

maaliskuu 2017

Tunnesyöminen – tunne tunteesi

"Mulla oli niin kamala aamu, että oli pakko käydä ostamassa näitä herkkuja." puuskahti työkaverini yksi aamu kahvihuoneessa ja availi samalla suklaalevyjä ja pullapusseja tarjolle. Kieltämättä hänen aamunsa oli ollut stressaava ja kertoessaan siitä, hänellä nousi

huhtikuu 2016

Kenellä on parhaat eväät?

Pari  viikkoa sitten sain olla mukana järjestämässä  Selätä säästöliekki - ota painon hallintaan  -seminaaria, yhdessä huippuammattilaisen kanssa. Viikonloppu oli tiivis ja täynnä asiaa. Palaute erinomaista.  Seminaarin parasta antia oli  ainutlaatuinen mahdollisuus  tutustustua muihin ammattilaisiin. Väitän olevani

maaliskuu 2016

Kenen kokemus on paras kokemus?

Viime viikkojen ravitsemuskeskustelu on pyörinyt markkinointiasiantuntijan, personaltrainer Tomi Kokon dokumentin ympärillä. Tänään julkaistavassa dokumentissa hän kertoo oman kokemuksensa, kun hän syö ravitsemussuositusten mukaan 30 päivää. Trailerin perusteella hän ei voi kokeilun aikana kovin hyvin. Toki

marraskuu 2015

Pitäisikö tehdä tarkempi suunnitelma?

Työssäni tapaan paljon keski-ikäisiä ihmisiä, jotka tulevat vastaanotolle lääkärin lähetteellä. Ylipaino on yleensä kehittynyt siihen suuntaan, että terveys on alkanut reistaamaan. On uniapneaa, kohonnutta verenpainetta, verensokereita ja rasva-arvoja. Diabetes on joko todetttu tai kolkuttelee ovella.

Nukutaan ja syödään enemmän ja treenataan vähemmän

Olin muutama viikko sitten Selätä säästöliekki - koulutuksessa. Kouluttajina olivat lääkäri Vilho Ahola ja fysioterapeutti, valmentaja Sanna Eloranta. Koulutukseen lähdin koska kaipasin vahvistusta fysiologiseen osaamiseen ja toisaalta kiinnosti, mitä tiede sanoo tästä. Lisäksi Sannan

lokakuu 2015

P*ska juttu

Suoliston bakteerien merkitys terveyteen ja hyvinvointiin ollaan ymmärretty jo pitkään. Mitä enemmän tutkitaan, sitä enemmän tuntuu suolistolla ja sen sisällöllä olevan vaikutusta sairastumiseen ja terveyteen. Tutkimukset ovat osoittaaneet, että suoliston bakteerikannalla on merkitystä vastustuskykyyn, allergioiden

kesäkuu 2015

Oikea erityisruokavalio

Ilmoittauduin erääseen koulutukseen, jossa tarjolla oli myös ruokaa ja ilmoittautumisen yhteydessä kysyttiin erityisruokavaliota. Hyppäsin kohdan yli, mutta aloin miettimään, miksi näin toimin? Monet ruoka-aineet aiheuttavat minulle oireita, eikä ruokavalioni menee mitenkään normaalin alle. Minulla on

toukokuu 2015

10 viikkoa juhannukseen – vielä ehdit rantakuntoon

Joka kevät havahdun huhtikuussa siihen iloiseen asiaan, että kevät on jo pitkällä, lapsilla enää pari kuukautta koulua ja valonmäärä on ihanasti lisääntynyt. Taas selvisin pimeästä talvesta. Joka kevät tähän aikaan alkaa myös mediassa ruumutus rantakunnosta.

Kohtuudella kohtuuttomuutta

Jälleen tänään mietin, miten vähän olen ehtinyt kirjoittaa blogia (tai yhtään mitään muutakaan). Tuntuu, että työt vievät luovan ajan arjestani. Aamulla työmatkalla mulla on aina tuhat ajatusta ja juttua jotka haluan jakaa muiden kanssa, mutta

tammikuu 2015

Uusi ja parempi vuosi

Tammikuu on kuukausien maanantai: kaikki on vielä edessä ja mahdollista. Vuoden vaihde kuittaa pois edellisen vuoden epäonnistumiset ja huonon mielen. Uusi vuosi on täynnä toivoa ja uskoa onnistumiseen.  Tammikuuhun liittyy  erityisesti toiveita elämäntapojen muuttumisesta: alkoholin